Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Eteläkarjalaiset tyytymättömiä asuinkuntiinsa

  • Eteläkarjalaiset tyytymättömiä asuinkuntiinsa
  • Eteläkarjalaiset tyytymättömiä asuinkuntiinsa
  • Eteläkarjalaiset tyytymättömiä asuinkuntiinsa
  • Eteläkarjalaiset tyytymättömiä asuinkuntiinsa
  • Eteläkarjalaiset tyytymättömiä asuinkuntiinsa
  • Eteläkarjalaiset tyytymättömiä asuinkuntiinsa

Eteläkarjalaiset tyytymättömiä asuinkuntiinsa

Näin kerrottiin otsikolla "Tutkimus: Eteläkarjalaiset tyytymättömiä asuinkuntiinsa" ainakin E-K Vartti lehdessä 21.tammikuuta 2015 / Kati Pullinen.

Se selvisi EPSI Ratingin tekemässä kyselytutkimuksessa. Eteläkarjalaisista kunnista mukana listauksessa olivat kaupungit Imatra ja Lappeenranta. Kyselyssä mitataan myös kuinka suuri osa asuinkuntalaisista kokee asuinkuntansa suosittelemisen arvoiseksi.

    Valtakunnallisella tasolla noin 30 prosenttia suomalaisista olisi valmis suosittelemaan asuinkuntaansa.

Lappeenrantalaiset ja imatralaiset eivät ole julkaistun tutkimuksen mukaan erityisen tyytyväisiä asuinkuntiinsa. Asteikolla 0-100, missä 75 on hyvä taso: Lappeenrannassa luku on 64,5 ja Imatralla 64. Kaupunkilistauksessa Lappeenranta on sijalla 53. ja Imatra 57.

Uutisvuoksen päätoimittaja Liisa Hupli-Oinosen mukaan vaatimattomuus joutaa nyt romukoppaan. Hän kommentoi asiaa otsikolla "Ovatko kuopat täällä syvempiä?"

    Mikä imatralaisia oikein vaivaa, kun kaupunkia ei kehdata suositella muille? Onko täällä kaikki todella niin pielessä? Esimerkiksi Siilinjärvellä asukkaat ovat paljon innokkaampia houkuttelemaan tuttujaan omille kotikulmilleen kuin me. He sentään asuvat siellä syvässä Savossa.

    Toki on totta, että palveluja joudutaan koko ajan karsimaan, töitä on vaikea saada, terveyskeskukseen ei saa yhteyttä, tiet ovat kuoppaisia ja maan alla putket lorisevat. Mutta tämä sama on todellisuutta muuallakin, ei vain Imatralla. Kenties me olemme ovelia ketkuja, jotka vähättelemme omaamme, jotta kukaan ei vie sitä meiltä. Tämä strategia ei valitettavasti ole toimiva. Hyvä loppuu kaikilta, jos eristäydymme.

Voiko tämän kommentin perusteella tehdä päätelmän, että samanlainen tilanne on kaikissa kunnissa, vaikka ne saivatkin enemmän pisteitä. Voiko ajatella, että mitä te, imatralaiset oikein meinaatte? Miksi pidätte piilossa sitä kaikkea hyvää mitä Imatralla on? kun jopa siilijärveläiset, jotka asuvat sentään siellä syvässä Savossa, ymmärtävät asiat paremmin ja osaavat kehua omaa asuinkuntaa. Pitäisikö meidän olla viisaampia, koska asumme Venäjän rajan tuntumassa eikä missään siellä "syvässä Savossa"!

Onko Imatra todellakin mainettaan parempi kaupunki ja tutkijoitten kysymyksiin olivat vastanneet väärät ihmiset?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Lisään vielä, että EPSI Rating tutkimuksen mukaan kokonaislistauksessa viisi tyytyväisintä kuntaa olivat Pirkkala, Siilinjärvi, Lieto, Naantali ja Kaarina.

Tutkimusdata kerättiin viime vuonna puhelinhaastatteluin ja vastauksia oli kaiken kaikkiaan noin 10'000.

Kyselyssä mitataan myös kuinka suuri osa asuinkuntalaisista kokee asuinkuntansa suosittelemisen arvoiseksi.

Lähde: EPSI Finland Kuntarating2014-tutkimuksen yhteenveto.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Imatran kaupunki iski vastaan EPSI Rating tutkimukselle ja vei oman leikkimielisen tutkimuksensa Faceebok-sivuillaan: " Mikä Imatralla on parasta miksi ihmiset suosittelisivat Imatraa?( Vartti 28.01.15).

Facebook-gallup keräsi nopeasti laajan näkyvyyden( 2790) ja päivitykselle kertyi tykkäyksiä 126 ja kommentteja 39.Eniten tykkäyksiä keräsi Leena Miettisen suosittelu: "Imatra on leppoisa kaupunki. Luonto on lähellä ja Vuoksi antaa oman tunnelman kaupungille."

Vartti kirjoituksen mukaan maisemia kehuttiin huumaavan kauniiksi vuoden ajasta riippumatta.Vuoksi ja Saimaa tuntuivat sulattavan paikallisten sydämet
aina uudelleen ja uudelleen.

Kaupunkia pidettiin lisäksi sopivankokoisena asuinpaikkana ja erinomaisena liikuntakaupunkina...kulttuuritarjontaa pidettiin monipuolisena.

Imatran kaupungin toteuttaman "suuren Facebook-tutkimuksen tulokset olivat selvät.Kaikki vastaajat (100%)olisivat valmiit suosittelemaan kotikaupunkia.

Kaunis Karjalamme...! Tämän laulun myötä toivotan kaikille ja erityisesti imatralaisille mukavaa viikonvaihdetta!

https://www.youtube.com/watch?v=VvNRONl-sTw

Tämän blogin suosituimmat