Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Kaikki blogit puheenaiheesta Leningradin piiritys

Krimi ja Leningrat ja Stalingrat ovat venäläisten pyhät alueet

Suomalaisten ongelma Venäjän suhteen on siinä, että emme valitse päämiestä emmekä edes duumaa Venäjälle. Suomalaiset toki tietävät kuinka huono Venäjän päämies on, mutta sellaista ei kerrota kuinka hyvä johtaja kulloinkin suuressa naapurissa on.

Demokratian kannalta myöskin suomalaisten ongelma olisi liittovaltio Venäjässä se, että meitä on 5 miljoonaa ja muita 160 miljoonaa. Vaikka muiden äänestys prosentti olisi EU:n tai Yhdysvaltain luokkaa 30 % tienoilla ei sekään auttaisi suomalaisia valitsemaan haluamaansa johtajaa Venäjälle, vaikka äänestäisivät 100%:sti.  

Suurpommitukset 1944 eivät murtaneet Suomea

Talvella 1944 Saksan sotaonni kääntyi myös Suomenlahden suunnalla. Tammikuun 27. päivänä Leningradin piiritys loppui. Tuossa 872 päivää jatkuneessa helvetissä kuoli yli miljoona ihmistä, siis yli miljoona ihmistä.

Suomi ei osallistunut saksalaisten operaatioihin Leningradia vastaan, vaikka suomalaiset joukot olivat Kannaksella muutaman kymmenen kilometrin päässä suurkaupungista.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä