Onko venäläinen nainen ovela ja laskelmoiva yritysmaailmassa?
Onko venäläinen nainen ovela ja laskelmoiva yritysmaailmassa?
Ainakin sitä mieltä on Anna-Lena Laurén kirjassaan ”Hulluja nuo venäläiset!” Hän on matkustanut paljon Venäjälle ja työskennellyt Yleisradion kirjeenvaihtajana Moskovassa.
Hän kirjoittaa mm. venäläisestä naisesta ja ensin lainaa Vladimir Zelviksen kirjasta ”Эти странные русские - Outoja nuo venäläiset”, jossa Zelvik kitjoittaa:
”Venäläisten feministien ei tarvitse julistaa sotaa miehille. Miehet ovat jo aikoja sitten vapaaehtoisesti antautuneet sivistyneemmän, kulttuurellimman, älykkäämmän, työteliäämmän ja vähemmän juopottelevan sukupuolen edessä.”
Lauren jatkaa kirjassaan:
”Venäläiset naiset pukeutuvat naisellisesti, liikkuvat naisellisesti, puhuvat naiselliseen tapaan. Koko heidän olemuksensa huokuu aivan toisenlaista aistillisuutta kuin minun ja suomalaisten kanssasisarteni, meidän, jotka olemme käytännöllisesti katsoen syntynet kumisaappaat jalassa.
Jotkut väittävät, että kaikki venäläiset naiset pukeutuvat kuin huorat. Se ei ole totta. Skaala on laaja. Useimmilla venäläisillä naisilla on varma tyylitaju ja hyvä maku, ja he pukeutuvat tyylikkäästi, naisellisesti, persoonallisesti. Yleensä paljon kauniimmin kuin suomalaiset naiset ... venäläiset naiset ovat luonnoltaan viehättäviä aivan toisella tavalla kuin etenkin pohjoismaiset naiset. Tämä ominaisuus voi saada ulkomaalaiset miehet aivan tolaltaan ihastuksesta. Etenkin pohjoismaiset miehet.
Kulkea selkä suorana. Istua jalat ristissä ... puhua lempeällä ja pehmeällä äänellä ... olla aina, aina meikattu, parfymoitu ja puettu tavalla, joka kiihottaa miesten mielikuvitusta.
Venäläisessä yhteiskunnassa naiset eivät ole kovin uskottavia, jos he eivät käytä aikaa ja vaivaa ulkonäkönsä vaalimiseen."
Miten sitten pärjää yritysmaailmassa kaunis, koristeellinen ja vieläpä nuori venäläinen nainen? Tähän mielipide Laurenilta:
”Monet nuoret naiset menestyvät paremmin kuin samanikäiset miehet. Monet ulkomaalaiset yritykset Moskovassa palkkaavat mieluiten vain naisia.
Naisilla on suurempi vastuuntunto ja laajempi kokonaisnäkemys kuin miehillä, jotka ovat ennen kaikkea kiinnostuneita isosta palkasta, nopeista voitoista, kaveriensa saamisesta saman yrityksen palvelukseen.
Naiset ovat paljon kiinnostuneimpia yrityksen tavoitteista ja pärjäävät siksi paljon paremmin kansainvälisessä kilpailussa. Mutta se tarkoittaa, että peliä on pelattava miesten ehdolla. On kuolleena syntynyt ajatus, että voisi hyppiä tasajalkaa ja saarnata pohjoismaista sukupuolten tasa-arvoa. Täytyy tarkkailla, miten venäläiset naiset toimivat, ja oppia heiltä.
Siihen kuuluu ennen kaikkea yksi asia: pitää olla ovela. Ovela ja laskelmoiva.”,
- näin kirjoittaa Anna-Lena Lauren kirjassaan ”Hulluja nuo venäläiset”.
Mitä mieltä täällä keskustelupalstalla ollaan?
Onko suomalaisessa yritysmaailmassa venäläinen naisyrittäjä nostettu samalle korkealle tasolle kuin Moskovassa ?
Ovatko suomalaiset/pohjoismaiset miehet samaa mieltä Laurénin kanssa venäläisen naisen viehättävyydestä?
Miten suomalaiset naiset suhtautuvat Laurenin ajatukseen, että ”olemme syntyneet kumisaappaat jalassa”, verrattuna venäläiseen naiseen?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Jos on syntynyt alumiinilusikka suussa, ei siihen enää kumisaappaita tarvita. Piikkareilla päässee "kiipeämään" Moskovan pilvenpiirtäjissä siinä kuin Pohjanmaan lakeuksilla kumisaappailla hillaan.
"Ovatko suomalaiset/pohjoismaiset miehet samaa mieltä Laurénin kanssa venäläisen naisen viehättävyydestä?"
Ovat.
Hyvä kirja muuten.
Kaksi seikkaa ovat minusta merkittäviä: venäläisillä naisilla on huomattavasti kovempi kilpailutilanne kuin suomalaissiskoillansa. Venäjällä kuin on tunnetusti melkoinen naisylijäämä (ukot juovat, lyövät ja ajavat itsensä hengiltä turhan nuorina).
Toinen seikka on siinä, että Venäjä on ehdottomasti matriakaalinen maa, vaikka duuma onkin täynnä kravattiukkoja. Venäjä on "Mat Rossii", sanan varsinaisessa merkityksessä. Siksi olisi piristävää jos joskus, hamassa lähitulevaisuudessa, Venäjälläkin olisi vihdoinkin naispressa (täysin turha toivo, muuten).
Suomessa on perverssi suhtautuminen Venäjään. Ihannoidaan valtiota ja sen johtajia jotka eivät sitä ansaitsisi, mutta mollataan venäläisiä ja varsinkin venäläisnaisia jotka ansaitsisivat tulla monestakin syystä ihailluiksi. Venäläinen bisnesnainen voi toki olla ovela ja laskelmoiva, kukapa bisnesnainen (tai -mies) ei olisi. Mutta venäläisnainen yleensä ottaen voi myös olla uhrautuva ja epäitsekäs, mitä asioita pohjoismainen nainen ei yleensä koskaan ole eikä arvosta.
Viola, lyhyt kommenttini oli ehkä vähän yksioikoinen. Koska Venäjä on suurvalta, sen johtajiin suhtaudutaan tarpeettomalla silottelulla ja kunnioituksella, vaikka he olisivat mafiaslangia puhuvia öykkäreitä, joiden sivistystason huippua edustaa tieto siitä, mihin kohtaan takaraivoa niskalaukaus on parasta ampua.
Samaan aikaan meillä väheksytään, halveksutaan ja jätetään huomiotta, miten hienoja ihmisiä suurin osa niistä venäläisistä on, joilla ei ole mitään asiaa politiikan tai bisneksen likaisille huipuille. Venäläistä taiteilijaa katsotaan kieroon, koska hän on köyhä ja puhuu moniselitteisyyksiä jollaisia tsuhna ei ymmärrä, vaikka todellisuus on, että se venäläinen tekee ankaraa työtä luomisvimman äärirajoilla saamatta valtioltaan mitään, kun taas suomalainen narisee heti jos kaikki ei tule tarjottimella katettuna eteen. Sama koskee venäläistä tiedemiestä, toimittajaa, opettajaa, opiskelijaa (ei-nashistia), pienyrittäjää, tai vaikka kotiäitiä.
Suomalainen suhtautuminen on siis perverssiä, koska siinä annetaan tarpeetonta arvostusta niille, jotka sitä kaikkein vähiten ansaitsevat, ja naureskellaan ja ivaillaan niille, jotka sen eniten ansaitsisivat.
Venäläinen nainen voi olla joissain suhteissa materialistinen siksi, että hän on pakosti joutunut aina ajattelemaan taloudellisia tosiasioita. Hän kuitenkin yleensä ottaen arvostaa "kunnon miestä", huolenpitoa ja on valmis olemaan omalta puoleltaan uhrautuvainen ja epäitsekäs. Moni pohjoismainen nainen kaipaa komeaa renttua, mutta jos tämä ryhdistäytyy ja tekee uhrauksia, moni pohjoismainen nainen ei ole valmis samaan vaan odottaa miehen tekevän uhraukset myös kotona. Totta kai nämä ovat törkeitä yleistyksiä, mutta mihinkä keskusteluissa pääsisi ilman yleistyksiä. :)
Ei tyypillistä venäläistä naista ole olemassakaan. Venäläis miesten arvostus vaimoja ja äitejä kohtaan on korkealla. Ilotytöt ovat kaikkein alinta kastia.
Venäjällä valikoima yksilölliseen pukeutumiseen on laajempi kuin suomessa, mikä osaltaan vaikuttaa. Ei myöskään seurata samallatavoin länsimaisen keskiluokan muotitrendejä, kuin suomessa, vaan pukeutuminen on enemmänkin huippumuotia myötäilevää. Täällä jos on muotia risat farkut, niin venäläisellä köyhällä on samanlaiset.
Uskoisin että venäjältä tulee tulevaisuudessa maailman huippu muotisuunnittelijat ja huippu muotoilijat resursseja taiteen alalta on, eikä pelkästään apurahataiteilijoita, joiden tuotokset eivät kaupallisesti kiinnosta ketään.
Kulttuuri lyö leimansa, mutta katukuvassa venäläinen nainen on kuin kuka tahansa. Jos kohtaat venäläisen naisen suomessa, niin hän kuuluu hyvin todennäköisesti sellaiseen sosiaaliluokkaan, jolla on varaa pukeutua arvokkaasti.
Tietysti näkyvin ero suomalaisnaisten ja venäläisnaisten välillä on lävistykset ja tatuoinnit, joita venäläisnaisilla ei ole. Monilla suomalaisnaisilla on ilmeisesti ajatus että ottamalla lävistyksiä ja tatuointeja ollaan persoonallisia, kuten kaikki muutkin:D
Mies joka tykkää ilotytön seurasta on luolamies, jonka toimintaa ohjaa "tuntosarvi". Ihmisinä en millään tavalla paheksu ketään, joka tullakseen toimeen joutuu tekemään asioita jotka muuten olisivat vastenmielisiä.
Pitkälle samaa mieltä Laurenin kanssa, vaikka karrikointiakin on mausteena, ja hän oman muotoilunsa perusteella kirjoittaakin tunnepohjalla, mutta osuvasti.
Kysymyksiisi:
Venäläistäkään naisyrittäjää ei Suomessa nosteta, ellei hän itse omin toimin nosta yritystään ja itseään.
Ollessani töissä teollisuudessa Venäjällä en koskaan lakannut ihmettelemästä pölyn, käryn ja savun keskellä liikkuneita naistoimihenkilöitä meikattuina kauniissa naisellisissa asuissaan ja piikkikoroissaan. Kaunista katsottavaa riitti. Suomessa on kovin paljon miehistyneitä naisia.
"Kumisaappaat jaloissa" ei synnytä, vaan Suomessa niihin kasvetaan ympäristössä, jossa jo äidiltä saadaan tasa-arvon idea, joka kuitenkin on johtanut naisten toimintaan varsin miehisinä miesten yhteiskunnan pelisäännöin, ja se heijastuu jopa naisten ulkoasussa.
Viinan juonnin sekä väkivaltaisuuden lisääntymisen ohessa.
Venäläinen yhteiskunta toimii edelleenkin suurelta osin perheenäitien ja babushkojen varassa, ja aikanaan feminismi saavuttaa venakkojenkin mielet - silloin siellä hitaasti mutta varmasti tapahtuu Suomeakin suurempi murros, mutta voi vain toivoa, että venakot eivät ymmärtäisi tasa-arvon tarkoittavan miehistymistä.
Minulla ainoastaan positiivisia kokemuksia venäläisistä naisista. Tulipa joskus 90-luvun puolillavälin seurusteltuakin yhden pietarittaren kanssa. Tällöin oli hyvä mahdollisuus tutustua venäläiseen arkikulttuuriin ja tapoihin ja traditioihin.
Jos jotain negatiivista hakee, niin se on heidän sokea usko paikalliseen "propagandaan". Ainakin tuohon aikaan.
Minulle on venäläinen/ slaavilainen nainen aina ollut "se" nainen.
Tuo Laurenin kirja on lähinnä täyttä roskaa. Ohessa HS:n arvostelu siitä:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Suomalaiset+viett%C3%A4v%C3%A4t+sinkku...
Jäikö arvostelu lukiessa huomaamatta, että kyse onkin eri kirjoista?
Henri.
Linkkisi kirja-arvostelu koskee kirjaa "Sitten saavuin Moskovaan" ja tämän ketjun taustana on kirja "Hulluja nuo venäläiset."
Enpä osaa oikein suhtautua kysymykseen yksioikoisesta.” Onko venäläinen nainen ovela ja laskelmoiva yritysmaailmassa?”
Minusta tuo ei ole sidottu kansallisuuteen tai sukupuoleen, jokainen yrittäjä pitää osata laskea, muuten hän ei menesty.
Taas jos otsikossa tarkoitetaan etenemistä urallaan yrityksessä palkansaajana, ulkonäkö ym. avut saatavat auttaa jos haluttaan jonkun kiinnittävän huomion ja kenties ensikontaktiin.
Jos haluaa menesty yrityksessä muutenkin kun päällikön sängyssä, täyty olla muita avuja, sekään ei riipu kansallisuudesta.
Mitä tulee tunnollisuuteen, ainakin itse työnantajana olen tehnyt sen havainnon, että tietyissä tehtävissä naiset ovat tunnollisempia kuin miehet, mielestäni tämäkään ei riipu kansallisuudesta.
Viehättävyydestä, 40 sitten pidin suomalaiset naiset eritäin kauniina ja viehättävänä, vai olisinko vain nuorena miehenä ihastunut eksotiikkaan?
Kielen kun oppi ja arkipäivä koittaa, huomaa että ei nämä nyt oikein sen kummempia ole, samanlaisia kiroilevia akkoja kun Belgiassa, Venäläisistä naisista on sama havainto.
"Kielen kun oppi ja arkipäivä koittaa, huomaa että ei nämä nyt oikein sen kummempia ole, samanlaisia kiroilevia akkoja kun Belgiassa, Venäläisistä naisista on sama havainto."
Itse asiassa kun kielimuuri on ylitetty, päätyy myöhemmin aina toteamaan, että ihmisien perusolemus on kaikkialla samanlainen, raadollinen tai jalo, ja kaikkea siltä väliltä riipumatta sukupuolesta, rodusta, väristä, uskonnosta, maanosasta jne.
Tämä on havaintoni, vaikka maahanmuuttokriittinen olenkin, mutta kun tiedän kantapään kautta toisenlaiseen kulttuuriin sopeutumisen vaikeudet.
Kaikki suomalaiset naiset ovat ihania ! Ei voi muuta sanoa.
( Ettei tule käsilaukusta päähän tai mustamaalata vaikka miksi. Naisten kritisointi on vahva tabu, jota vain naiset saa harrastaa toisistaan. Kaikki muu menee naisvihan puolelle. )
Kaikki venäläiset naiset ovat ihania !
( Tätä taas ei saa sanoa Suomessa naisseurassa. )
Suomessa on naiskulttuurissa opetettu, että nainen ei saa olla viehättävä tai mukava miehelle, koska se on alentavaa ja rikos toisia naisia kohtaan. Ja oma mies pitää pitää kurissa ja nuhteessa, vaikka tulisi ero. Mielummin joka sään saappaat ja natural look kuin Diorit ja ehostus. Maailman muodin seuraaminen tai ehostaminen näyttää täällä kontrastin takia äkkiä 'halvalta'. Toki löytyy omien marmorilattioiden kulkijoita, jotka ei kompastele.
Usein olen päätynyt siihen, että suomalainen harmaus ja vaatimattomuus johtuu luterilaisesta elämänkatsomuksesta ja kultturista. Eteenpäin voi päästä vain kärsimysten kautta, eikä kukaan saa olla mitään.

Kommentoi 28 kommenttia