Kello raksuttaa mennyttä aikaa...!
Kello raksuttaa mennyttä aikaa...!
Me emme voi sitä pysäyttää, sitä aikaa! Ja kello raksuttaa meille jokaiselle. Eilinen päivä on jo mennyttä aikaa vaikka vauvallekin, mutta vaarille ja mummolle se raksuttaa jo eri tavalla ja saattaa lähestyä jo pysähtymistä!
Mutta ymmärrämmekö sen ja osaammeko ajoissa arvostaa isovanhemmuutta? Sen merkitystä lapsen kasvattamiselle ja kehitykselle kodin ja koulun ohella? Osaammeko arvostaa sitä sukupolvien välistä myönteistä vuorovaikutusta siirtää kulttuuri perintöä sukupolvelta toiseen?
Maahanmuuttaja isoäitinä olen huomannut, ettei suomalainen yhteiskunta arvosta isoäitejä ja isovanhempia eikä ymmärrä eri kulttuureista tulleiden ihmisten sukulaissuhteiden tärkeyttä.
Kaikissa afrikkalaisissa, etelä-eurooppalaisissa ja venäläisessä kulttuurissa isovanhemmat kuuluvat perheeseen, erityisesti isoäidit ovat arvostettuja ja kunnioitettuja perheen vanhimpina ja perheen alkuäitinä.
Useissa perinteisissä kulttuureissa isovanhemmilla on suora ja selkeä rooli lasten hoidossa ja kasvatuksessa ja isoäidit ovat olleet merkittäviä vaikuttajia siinä.
Isovanhemmuus merkitsee isoäideille suvun jatkumista, elämän tarkoitusta ja omaa identiteettiä. Kuka, jos ei isoäiti / isovanhemmat ole sukulaistarinoiden ja perinteiden välittäjä, hellyyden, neuvon ja avun antajia lapsenlapsilleen... Myös he ovat roolimalleja isovanhemmuudesta ja ikääntymisestä. Isoäidin ja lastenlapsen suhde on ainutlaatuinen molemmille ja se luo perustan isovanhemmuuden merkitykselle.
Iso vanhemmilla olisi oma velvollisuus sitoa omat lastenlapset vuosi satojen perinnetiedon piiriin, johon he ovat itse päässeet omien isovanhempiensa opastuksella.
Mutta kunnioittavatko lapset ja lastenlapset isovanhempia riittävästi ja haluavatko he olla heidän elämässä? Tai päinvastoin, haluavatko lapset ja lastenlapset nykyään, että isovanhemmat ovat heidän elämässä? Tuntuu ettei!
Onko lasten lapsemme vieraantuneet mummon sylistä vai vieraannutammeko heidät itse? Miksi isovanhemmat jäävät etäisiksi? Emmekö osata kasvattaa lapsiamme / lastenlapsiamme ymmärtämään, että niin lapsuus kuin vanhuuskin kuuluvat ihmiselämään?
Miten nyt jouluna? Muistimmeko isovanhempiamme / vanhempiamme? vai jäivätkö he yksinäisiksi, niin kuin tässä Kaisa-Mari Ruokolaisen laulussa:
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Äiti ja mummi tulee kohta kylään. Vaarille lupailin soitella illemmalla. Kyllä me yritetään.
Oikein mukavaa joulua myös Violalle! Suomessa ollaan menettämässä yhteys sukupolvien välillä. Johtuuko se laatikkomaailmasta ja "hyvinvointi"valtiosta, joka on kaikessa autuudessaan yrittänyt korvata perinteiset yhteisöt, vai onko nykyinen nuoruutta ja voimaa puhkuva kulttuuri siihen syyllinen? Vaikea sanoa, mutta omaan nilkkaan tässäkin asiassa ammutaan, ellei muutosta tapahdu. Hyvinä aikoina itseriittoisuus voi tuntua hyvältä vaihtoehdolta, mutta kukaan ei elä ikuisesti nuorena ja terveenä. Kaikille tulee se huono päivä ja silloin lähimmäisten turva ja rakkaus saattavat olla se ainoa todellinen turvaverkko. Ei ylityöllistetty hoitaja korvaa lähimmäisen rakkautta.
Sirkka-Liisa Kivelän mottoa: Kaikki maailman seniorit liittykää yhteen! seuraten meidän seniori-ikäisten, jotka 70-luvulla taistelimme oikeuksiemme puolesta, tulisi nyt nousta barrikadeille taistelemaan vanhusten oikeuksien puolesta, muuten meillä on sama kohtalo kuin tämän päivän vanhuksilla maata unohdettuina psyykenlääkkeillä turrutettuina sängyn pohjalla.
Senioreiden tehtävä on hankkia vanhuuden arvostus takaisin, eikä sallia omaisten mitätöintiä ja syrjäyttämistä.
Monissa Keski-Euroopan maissa on aktiivisia senioriliikkeitä ja Wutburgreita, jotka lähtevät kaduille puolustamaan ikäihmisten oikeuksia.
Vanhusten ja vammaisten ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan. Vanhuspalvelulaki tarvitaan takamaan ikäihmisten perusoikeudet ja YK:n vammaissopimuksen ratifiointi takaamaan vammaisten ihmisoikeudet.
Tämän päivän suurperheiden eli uusperheiden maailmassa, jossa perheessä voi olla isovanhempia ainakin tuplasti enemmän voisi kuvitella isovanhempien arvon myös tuplaantuvan lasten hoitoavun tarjoajina.
Avioerotilanteissa isovanhemmat voivat menettää kaiken yhteyden lapsenlapsiinsa. Yhdysvalloissa isovanhemmat taistelevat jopa oikeudessa oikeudestaan tavata lapsenlapsiaan, jos jompikumpi vanhempi päättää vieraannuttaa lapsensa isovanhemmista.
Meillä viranomaiset voivat harjoittaa vastaavaa vieraannuttamista lasten huostaanotoissa, ei vain vanhemmista vaan isovanhemmista ja koko suvusta.
Autistilasten huostaanotoissa (hoidollisista syistä) tällainen omaisten
syrjäyttäminen vammaisen elämästä voi olla traagista, omaisen häviäminen näköpiiristä on kuolemaan verrattava kokemus.
Vanhusten ja aikuisten kehitysvammaisten omaisten mitätöinti, syrjäyttäminen ja erilaiset tapaamisrajoitteet ovat keinoja, joilla viranomaiset voivat hallita puolustuskyvyttömien ihmisten elämää ja päästä eroon hankalia kysymyksiä ja vaatimuksia esittävistä omaisista. Holhoustoimilain 29.2§ mukaan päämiehelle voidaan määrätä virkaedunavalvoja päättämään kaikista sellaisista asioista, joiden merkitystä tämä ei ymmärrä eli täydellinen holhous.
Vanhusten ylilääkitys on tunnistettu pakkokeino, kiitos Sirkka-Liisa Kivelän. Psyykenlääkkeillä paikataan työntekijäpulaa ja saadaan vanhukset helppohoitoisemmiksi. Kehitysvammahuollossa yliläälitys onkin tabu, josta ei saa puhua ja jopa kyselyistä voidaan määrätä lisää pakkokeinoja tapaamisrajoitteiden muodossa. Lieneekö syy psyykenlääkkeiden käytön salailuun yli 30 vuotta vanhassa kehitysvammalain hengessä toimivissa kehitysvammalaitoksissa ja erityishuollonyksiköissä, joissa ylilääkitys on hoitokulttuuriin kuuluvaa.
Vammaislakien yhdistäminen, laitosten purkaminen ja kehitysvammaisten terveydenhuollon siirtäminen terveyskeskuksiin ja erikoissairaanhoidon piiriin voisi tuulettaa asenteita ja muuttaa toimintatapoja.
HUS on nostanut esille arvostavasti omaisten merkityksen.
Omainen elää sairaudessa mukana
www.hus.fi
"Sairastuminen järkyttää potilasta, mutta vaikeaa se on myös omaisille.
Ilman läheisiä monen sairauden kanssa eläminen olisi lähes mahdotonta.
Joskus omainen voi pelastaa sairastuneen hengen. Toisinaan on vain
seurattava vierestä taistelua sairautta vastaan."
Kehitysvammahuollon siirtäminen normaalilainsäädännön piiriin voisi tuulettaa vanhoja piinttyneitä toimitatapoja ja arvoja. Omaisetkin voitaisiin nähdä rikkautena ja voimavarana vammaiselle eikä vain haittana ja esteenä vammaisen ns itsenäiselle elämälle, kuten valttikorteissa todetaan.

Kommentoi 15 kommenttia