Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Nuori Runoilija Oona Junna

  • Nuori Runoilija Oona Junna
  • Nuori Runoilija Oona Junna
  • Nuori Runoilija Oona Junna

"Runous Antoi Väylän Ajatuksille" -otsikolla kirjoitti Kanerva Jalarvo Uutisvuoksessa 22.11.2017 16-vuotiaan Oona B. Junnan Kupla-runokokoelmasta. Kirjan on kustantanut Mediapinta ja se kuuluu kustantamon "Suomi 100-runokirjaa" runokirjojen sarjaan.

Lehti jatkaa OONA B. JUNNA, 16, kirjoitti esikoisrunokokoelmansa vuodessa.

Runokokoelman työstäminen oli Junnalle hetkittäin intensiivinen projekti. Kun ajatukset ja tunteet oli purettava paperille, ei inspiraatio katsonut aikaa tai paikkaa.

    Tekstejä saattoi syntyä useita. Kirjoitin bussissa, koulussa ja joskus keskellä yötä. Koulukirjojen sivut, muistilaput ja puhelin olivat runoja täynnä.

    Kun esikoiskokoelman tuore painoskappale kopsahti postiluukusta, oli tunne uskomaton. Saan vihdoin ajatukseni kuuluviin. Tätä kautta voin käsitellä asioita niin, että myös muut voivat samaistua niihin omasta näkökulmastaan sanoo Junna.

Junna kertoo haluavansa ottaa runoudellaan myös kantaa. Toiset säkeistä ovatkin saaneet kimmokkeensa koetusta tai todistetusta kaltoin kohtelusta.

Oona Junna runoilee näin:

      Kun yrittää, voi pettyä
      kun ei yritä, onnistumisella ei oo arvoa
      paikoillaan oleminen tyhjentää mielen ajattelusta.
      ...

Onnistunut Kirja

Oona ei jäänyt paikoilleen vaan lähti yrittämään omien ajatusten purkamista runoihin ja mielestäni onnistui siinä hyvin!
Hienoa Oona!

    Harkitsin myös romaanin kirjoittamista. Runo on kuitenkin tekstimuotona minulle sopivin, sillä se jättää lukijalle tulkinnanvaraa. Junna kertoo.

Lehtikirjoituksen mukaan Junna ei kuitenkaan suunnittele kirjoittamisesta ammattia, vaan lukion jälkeen tähtäimessä on opintojen aloittaminen lääketieteellisessä.

Luettuani Junnan runokokoelman voin sanoa, että tämän nuoren runoilijan kirjoittamat runot antavat miettimisen aihetta meille jo paljon enemmänkin elämässä kokeneille!

Hieno juttu, että hän lähti purkamaan omia vaikeitakin tunteita kirjoittamalla ajatuksiaan silloin kun tunteet iskivät. Niin kuin hän itse sanoo:

    Osan runoista olen kirjoittanut vihaisena. Haluan herätellä ihmisiä siihen, että pienillä teoilla, kuten hymyllä, voi olla suuri merkitys.

Mediapinta

Kustantaja Mediapinta on julkaissut vuonna 2017 sata runokirjaa sarjassa "Suomi 100 runokirjaa". Yksi niistä on Oona B. Junnan KUPLA-runokokoelma!

Joten Oona B. Junnan runo-kokoelma on nyt painettu Suomi-100 historiaan! Onnitteluni Oonalle!

Suosittelen Oonan runokokoelmaa luettavaksi ei vain niille, jotka aloittavat kokeilla säkeistöjen rimmaammista, mutta myös kaikenikäisille.

Niin kuin Oona sanoo
"hymyllä voi olla suuri merkitys"!
Ja se on aivan totta!

Hymy ei maksa mitään,
mutta se voi antaa paljon.
:)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Nuoret ovat maamme tulevaisuus! Kannustammeko heitä luomaan sitä parempaa tulevaisuutta! Ja etsimään omaa oikeata tietä! 16-vuotias Oona omalla kannanotolla halua parempaa maailmaa. Hyvä Oona! Rohkeasti eteenpäin!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Elle Marketta Lazarov!

Olihan se nuoruus meilläkin joskus!:)

Kuunnellaanpa nuoruuden kunniaksi Ievan Polkkaa! Ja toivotamme sen mukana nuorelle runoilijalle Oonalle onnellista Elämää!

https://www.youtube.com/watch?v=7yh9i0PAjck
Loituma - Ievan Polkka

Kiitos blogin suosittelusta! Mukavaa alkanutta kevättä!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Laitanpa Ievan Polkan sanat! Sen kun laulamaan!:)

"Ievan Polkka"

Nuapurista kuulu se polokan tahti
Jalakani pohjii kutkutti.
Ievan äiti se tyttöösä vahti
Vaan kyllähän Ieva sen jutkutti,
Sillä ei meitä silloin kiellot haittaa
Kun myö tanssimme laiasta laitaan.

Ievan suu oli vehnäsellä
Ko immeiset onnee toevotti.
Peä oli märkänä jokaisella
Ja viulu se vinku ja voevotti.
Ei tätä poikoo märkyys haittaa
Sillon ko laskoo laiasta laitaan.

Ievan äiti se kammarissa
Virsiä veisata huijjuutti,
Kun tämä poika naapurissa
Ämmän tyttöä nuijjuutti.
Eikä tätä poikoo ämmät haittaa
Sillon ko laskoo laiasta laitaan.
Eikä tätä poikoo ämmät haittaa
Sillon ko laskoo laiasta laitaan.

Siellä oli lystiä soiton jäläkeen
Sain minä kerran sytkyyttee.
Kottiin ko mäntii ni ämmä se riitelj
Ja Ieva jo alako nyyhkyytteek.
Minä sanon Ievalle mitäpä se haittaa
Laskemma vielähi laiasta laitaa.
Minä sanon Ievalle mitäpä se haittaa
Laskemma vielähi laiasta laitaa.

Muorille sanon jotta tukkee suusi
En ruppee sun terveyttäs takkoomaa.
Terveenä peäset ku korjoot luusi
Ja määt siitä murjuus makkoomaa.
Ei tätä poikoo hellyys haittaa
Ko akkoja huhkii laiasta laitaan.
Ei tätä poikoo hellyys haittaa
Ko akkoja huhkii laiasta laitaan.

Sen minä sanon jotta purra pittää
Ei mua niin voan nielasta.
Suat männä ite vaikka lännestä ittään
Vaan minä en luovu Ievasta,
Sillä ei tätä poikoo kainous haittaa
Sillon ko tanssii laiasta laitaan.
Salivili hipput tupput täppyt
Äppyt tipput hilijalleen.

Salivili hipput tupput täppyt
Äppyt tipput hilijalleen.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Kiitos Viola! Totta, oltiin nuoria ja jalka polkan tahtiin nousi.
Olipa pirteä aloittaa lauantaiaamu polkkaa kuunnellen.
Ihanan aurinkoista ollut on helppo uskoa kevääseen. Kaunista kevään odotusta sinullekin.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #5

Kyllä se...Kevät keikkuen tulevi...! Talven on pakko antaa tietä! :)

https://www.youtube.com/watch?v=M6QKrl_2TjY
Весна идёт, весне дорогу!

Mukavaa lauantaita!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kaikille blogin lukijoille, Fb:ssä tykkääjille ja linkin jakajille!

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille...

https://www.youtube.com/watch?v=esL4lPn7MGg
Maailma on kaunis (REMIX) - Jessica Uussaari - The Voice of Finland

Oikein mukavaa keväistä pakkaspäivää kaikille! :)

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset