*

Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?

  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?
  • Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen?

    Kuinka moni saattaa edes sanoa: "minä tunsin hänet",

Näin kirjoittaa Ville Suhonen kirjansa loppulauseissa.

    Kirja:
    Ompelijatar – Martta Koskisen kuolema ja elämä
    – Kirjan on julkaissut Gummerus kustannus Oy 2016
    – Painopaikka: Bookwell Oy, Juva 2016 s. 420

Vesijärven Tytön Lapsuus

Martta Johanna Koskinen, hollolalaistyttö oli syntynyt 18.11.1896. Äiti Alina oli pidetty lapsenpäästäjä kylällä. Kotona asui isäpuoli ja kolme nuorempaa sisarpuolta. Aune, Toini ja Vieno.

Martta on ehtinyt käydä kansakoulua vain vuoden, kun äiti Alina käskee jäämään kotiin. Martan kolme sisarpuolta, Aune, Toini ja vastasyntynyt Vieno tarvitsevat kaitsijaa, kun isäpuoli Kustaa kuljettaa hevoskärryillään kylillä rahtia.

    Lapsuudesta minä muistan aina tien kotoani mummolle, se kulki ohi talojen ja peltojen, halki kauniin koivikkometsän ja punakylkisen mäntymetsän. Mummon ehdoton toivomus oli, että minun oli käytävä usein hänen luonaan.

    Tuon kuuden kilometrin matkan olen monta kertaa taivaltanut, ensin äidin kanssa ja sitten yksinäni jo aika nuoresta. Pääni vilisi täynnä kaikkia kuulemiani satuja, kuvittelin kantoja tontuiksi ja kivikasoja kultakimpaleiksi, jokaisella erikoisemmalla puulla oli oma merkityksensä ja nimensä. Keväällä, kun puihin alkoi versoa lehdet, seurasin nimikkopuitteni kehitystä, ihastuin joutuisista mutta olin vihainen hitaille, joiden lehdet niin kauan kestivät kehittyä.

    Keväällä, ”rospuuton”, aikaan oli käynneilläni pitempi väliaika ja ensimmäinen kulkuni keväällä oli kuin löytöretkeilyä. Vuokkoja ilmestyi enempi kuin ennen, lahonnut kanto sai uusia vesoja, mutta oli kevät-myrsky yltynyt; puita oli kaatunut ja katkeillut, oksia lohjennut irti puista. jos tämä oli sattunut jollekin nimikkopuulleni, niin melkein itkin, ajattelin, että metsä on suuri ja sillä on tuhansia puita joita myrsky olisi saanut mielin määrin katkoa eikä tulla tähän viereen repimään.

    Keväällä ensimmäinen kulkuni oli kuin löytöretkeilyä. Vuokkoja ilmestyi enempi kuin ennen, lahonnut kanto sai uusia vesoja, mutta oli kevät-myrsky yltynyt; puita oli kaatunut ja katkeillut, oksia lohjennut irti puista... – (Martta kirjeessään vankilasta 15.2.1942)

Martan on tehtävä päätös tulevaisuudestaan. Vaihtoehtoina olisi hoitaa kotona lapsia ja jäädä piiaksi paikkakunnalle tai sitten jotain muuta.

Martalla On Suurempia Suunnitelmia.

Täytettyä 15 vuotta hän lähtee Helsinkiin palvelijattareksi. Hän näkee elämää laidasta laitaan. Kahden vuoden jälkeen palaa Hollolaan ja on Iso-Hannulan tilalla navettapiikana.

Lähes lukutaidottomana Martta Koskinen halua aktiivisesti osallistua yhteiskunnan liikehdintään ja alkaa kirjoitella. Hän lähettää ensimmäisen kirjoituksensa lahtelaiseen aikakauslehteen, ”Juttu-Tupaan”.

    Noina aikoina kovin harva nainen julkaisee sanomalehdessä tekstejään, puhumattakaan puolikuuro (lapsena Martta sairastui tulirokkoon ja yksi korva kuuroutui), vastikään kirjoittamaan oppinut piika Hollolasta. Teksteistä voi kuitenkin nähdä Helsingistä kerättyä elämänkokemusta, rohkeutta ja itsenäisyyttä. Martta valitsee kirjoittajanimekseen Maisu Koskio.

Sisällissota

Sisällissodan aikana alkoi Martta Koskisen poliittinen ura. Hänet houkuteltiin punakaartiin. Martta marssii pakolaisvirran mukana kohti Kotkaa punakaartilaisen housut jalassa, takki yllä ja kivääri selässä. Tuo naiskaartilaisen asu koituu myöhemmin monen naisen kohtaloksi.

Toukokuun 4. päivä 1918 Martta pidätetään Kotkassa.

Martta Koskinen tuomittiin viiden vuoden kuritushuonerangaistukseen sekä menettämään kansalaisluottamuksensa 10 vuodeksi vielä tuomion kärsimisen jälkeen. Koskinen kuitenkin armahdettiin tuhansien vankien kanssa 1918.

Vangitseminen Vuonna 1933

Vapauduttuaan Martta Koskinen kouluttautui ompelijaksi ja oli aktiivinen työväenyhdistystoiminnassa. Kuitenkaan arkistoihin ei ole jäänyt merkintöjä aktiivisuudesta puolueen toiminnassa. Ompelija Martta Koskinen oli yksi kymmenistä tuhansista suomalaisista, joita Suomen salainen poliisi tarkkaili 1920- ja 1930-luvuilla.

Vuonna 1933 hänet ilmiannettiin ja vangittiin...

Yhteiskunnalle Vaarallinen Ja Potentiaalinen Teloitettava

Kun Marttaa ei ollut ammuttu pidätyksen yhteydessä näytti jo siltä, ettei hänestä saada kuulusteluissakaan tehtyä kovin vaarallista kapinallista. Kuulustelussa Martta tunnustaa kirjoittaneensa "Toveri"-lehteen nimimerkillä Maisu Koskio.

Esikunta antaa lausunnon, josta hänet määrätään ehdoitta I luokkaan. Se tarkoittaa, että häntä pidetään yhteiskunnalle vaarallisena henkilönä. Hän on nyt erittäin potentiaalinen teloitettava.

Martta sai kahden vuoden tuomion kielletyn materiaalin levittämisestä. Lisäksi hän menetti kansalaisluottamuksensa viideksi vuodeksi.

Vankilassa Ja Sen Jälkeen

Vankilassa hän tutustui Hertta Kuusiseen, Suomen kommunistipuolueen jäseneen vuonna 1934. Hertta Kuusinen vankilan jälkeen otti Martta Koskisen mukaan vuonna 1940 perustetun Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran toimintaan ja tutustutti puolestaan mm. kirjailija Hella Wuolijokeen.

Tuomio Vuonna 1942

Varoittava esimerkki. Martan viimeinen taival alkoi joulukuun viides päivä 1942. Koskinen tuomittiin maanpetoksesta kuolemanrangaistukseen.

Kuolemantuomion Täytäntöön Pano

Syyskuun 27. päivänä 1943 Martalle ilmoitetaan, että kuolemantuomio pannaan täytäntöön vuorokauden kuluttua. Martta saa siirron kuoleman selliin, yksin odottamaan.

Hänelle annetaan neljä kirjepaperia. Hän kirjoittaa viimeisiä terveisiä. Niissä hän korostaa rauhallisuuttaan ja sitä, kuinka on valmis kaikkeen, mitä eteen tulee. Hän on oikeastaan valmistautunut tähän tehtävään koko ikänsä, mutta silti hän toivoo, että jostain vielä ilmestyisi viime hetken armahdus.

Armahdusta Ei Tule

Useat armonanomukset hylättiin. Viimeisenä toivona oli presidentti Risto Ryti. Mutta myös presidentti hylkäsi armonanomuksen, sillä Koskisesta oli päätetty tehdä varoittava esimerkki.

Varhain aamulla 28. päivä syyskuuta 1943 Ompelijatar Martta Koskinen kuljetetaan Helsingin lääninvankilasta Katajanokalta kohti Malmia. Matka jatkuu kohti Malmia hiljaisuuden vallitessa. Olavi Heiman, joka oli ilmiantanut Martan, istuu samassa autossa. Sanooko kumpikaan toiselle yhtään mitään? Haluaisiko Ola pyytää anteeksi, että ilmiantoi Martan? Hän saattaa tehdä sen saadakseen rauhan sielulleen, mutta samalla hänen on pakko muistuttaa, että hänelle luvattiin armahdus, jos hän kertoisi kaiken.

Martta ei voi syyttää Heimania kuin pelkuruudesta, mutta antaa ehkä anteeksi, koska Heiman ei ole vihollinen, vaan vihollisia ovat ne, jotka ovat heidät tuominneet. Tämän Marttakin ymmärtää. Valtiollisen poliisin kuulustelijat ovat saaneet valtuudet luvata armahduksen myös Martalle, jos hän puhuisi.

Pian mukaan liittyy ruumisauto. Ruumisauton näkeminen vie tuomittujen viimeisetkin toiveet pelastuksesta. Kukaan ei tule enää auttamaan!

Yli 500 Teloitettua

Jatkosodan aikana Suomessa teloitetaan yli 500 ihmistä. Suomalaisia heistä on vajaa sata. Näistä naisia vain yksi, Martta Koskinen.

    "NIIN SUURTA ON KUOLLA JA ELÄÄ EESTÄ ONNEN JA VAPAUDEN" MARTTA KOSKINEN

Punavangin laulu

Analyysiä Kirjasta

Kirjailija Suhonen antaa lukijalle Martta Koskisen (1896 – 1943), herkän ihmisen, henkilökuvan, joitten pohjana hän käyttää kirjassaan Koskisen säilyneet kirjeet ja muistiinpanot. Hän vie lukijaa Ompelijattaren Martta Koskisen nuoruusvuosista asti läpi vankiloitten teloituskomppanian eteen. Mutta kuitenkin kirjoitustyylillään ei koske syvällisesti lukijan tunne elämää.

Samalla myös kirjasta hahmottuu silloinen aikakausi sisällissodan aikana kahtia jakautunut yhteiskunta kuin myös ilmapiiri jatkosodan loppupäiviin asti.

Ville Suhosen kirjasta ei etsimälläkään löydy niin vakavaa rikosta Martta Koskisen toiminnasta, että hän olisi "ansainnut" kuoleman rangaistuksen! Ainoa mikä olisi ollut "vakavampi teko" jos niin voi sanoa, olisi ollut se, että hän, Martta Koskinen järjesti piilopaikan Hertta Kuusisen sulhaselle Suomen kommunistisen puolueen Yrjö Leinolle, ja alkoi toimia tämän viestinviejänä. Mutta hänet ilmiannettiin ja pidätettiin.

Muuten hän meni mukaan vain aatteen perässä ja halusi olla aktiivinen toimija siinä. Hänen elämänsä päätyi kuolemantuomioon.

Oloista vankilassa ja kuoleman tuomiota täytäntöön panemista ja sen tunnelmasta on Hella Wuolijoken kirjassa "Enkä ollut vanki" jonka pohjalta olen tehnyt blogin: "Hella Wuolijoki"

Näinä samoina aikoina myös Inkerissä vangittiin ja teloitettiin epäluotettavia kansalaisia. Näistä tapahtumista kerrottiin laulun muodossa. Myös omat sukulaiseni lauloivat tätä kappaletta.

Arvi Kemppi esittää kappaleen Vangin laulu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Koskettava kertomus tuona ajan ihmisen elämästä. Suomessa vallitsi pelon ilmapiiri. Antti Tuurin Ikitiekin on muistutuksena siitä.
Kansaalliskirjaston digiaineisoista ei löytynyt yhtään kirjoitusta Maisu Koskion nimellä tai Martta Koskisen omalla nimellä. Aika merkillistä, jos hän kirjoitti työväenlehtiin. Minne lienevät kirjoitukset päätyneet tai ehkä tulevat vasta myöhemmin kirjaston kokoelmiin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Martta Koskisesta tehtiin elokuva muutama vuosi sitten. Hämärästi muistaisin, että siinä olisi ollut joku sitaatti hänen lehtikirjoituksestaan. Ehkä se on vain kuvittelua?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Jotain sitaatteja on kirjassakin. Kirjailija kirjoittaa, että, oli löytänyt hänen (Martan) kirjoituksiaan, lehtikirjoituksiaan..Mitä hän on nuoruudesta kirjoittanut ja sitten hänen kirjeitä...

Kirjan lopussa on iso lähdeluettelo, joten sieltä varmaankin löytyisi tietoa, mutta tarkoitukseni en ole tehdä tieteellistä tutkimusta aiheesta.

Kiitos, Margareta, kommentista ja blogin suosittelusta! Mukavaa sunnuntaita!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Irja Laamanen kirjoittaa: [Koskettava kertomus tuona ajan ihmisen elämästä.],

- Tarina koskettaa meitä, asiasta sivullisiakin, mutta vaikeampi se oli sukulaisille silloin ja vielä vuosia myöhemminkin...

Martta Koskisesta on tehty elokuva. Minä en ole nähnyt sitä. Kirjailija ja elokuvan ohjaaja Ville Suhonen on haastatellut Martan sisaren poikaa Pertti Forsmania:

https://www.youtube.com/watch?v=bzU4_TWr4L4

Kiitos, Irja, kommentista! Oikein hyvää kevät-talvea!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vastaus Irja Laamaselle.

Niin, se IKITIE! Irja, kiitos vinkistä!

En ole lukenut kirjaa. Kuuntelin äsken youtube:ssa Antti Tuurin haastattelu ja Ikitie -elokuvan pressitilaisuus. Mielenkiintoista tämäkin! Sopii linkittää tänne:

https://www.youtube.com/watch?v=TIiT4TywZhw
Haastattelussa Antti Tuuri. IKITIE

https://www.youtube.com/watch?v=nNW9sYoLhc4
Ikitie -elokuvan pressitilaisuus.

Suomi-100 historiaa tämäkin!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

En muista, mutta kiitos kirjoituksesta.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Ole hyvä!

Monet muutkaan eivät muista. Tarkoitukseni olikin muistuttaa, koska tämäkin kuulluu Suomi-100 historiaan.

Kiitos kun piipahdit sivulleni ja suosittelet kirjoitusta! Mukavaa sunnuntaita!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

On hienoa todeta että meillä Suomessa uskalletaan käsitellä kipeitäkin historiallisia asioita rehellisesti, salaamatta. Mutta on surullista että naapurimme Venäjä ei kykene historiallisten aisoiden rehelliseen käsittelyyn, vaan edelleenkin Stalinin terrori jatkuu:

"Karjalan joukkoteloituspaikat löytänyt Juri Dmitrijev sai Stalinin uhrien kokemuksista voimaa, kun hänet vangittiin tekaistun lapsipornosyytteen vuoksi.
Venäläisten lisäksi myös suomalaisilla on suuri syy olla kiitollisia petroskoilaiselle Juri Dmitrijeville. Hänen ansiostaan maailma tietää nyt muun muassa Sandarmohin ja Krasnyi Borin teloituspaikat.

Dmitrijev on omistanut elämästään yli 30 vuotta Stalinin ajan salattujen joukkoteloituspaikkojen etsinnälle Karjalassa.

Sandarmohissa surmattiin tekaistujen syytteiden nojalla vuosina 1937–38 arviolta noin 800 suomalaista ja Krasnyi Borissa liki 600. Heidän joukossaan oli monenlaisia neuvostoyhteiskuntaan uskoneita suomalaisia: osa oli vuoden 1918 sisällissodan jälkeen Venäjälle paenneita punaisia, osa oli Yhdysvalloista ja Kanadasta palanneita suomalaisia siirtolaisia sekä osa oli inkerinsuomalaisia."

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005552096.html

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Leo Mirala kirjoittaa: [On hienoa todeta että meillä Suomessa uskalletaan käsitellä kipeitäkin historiallisia asioita rehellisesti, salaamatta. Mutta on surullista että naapurimme Venäjä ei kykene historiallisten aisoiden rehelliseen käsittelyyn, vaan edelleenkin Stalinin terrori jatkuu...],

- On todella hienoa, että Meillä Suomessa uskalletaan! Nautinkin siitä, joten joskus blogin aihe on raskasta luettavaa! Mutta Venäjän ja Karjalan asioihin minulla ei riitä voimavaroja ja taas suremisellani ei olisi mitään merkitystä Venäjälle saatikka sitten Karjalallekaan!

Sinun kommentissa on ainesta blogiin, joten voisit vaikkapa itse kirjoittaa!

Kiitos kommentista ja mukavaa myöhäisiltaa!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Olen näistä kirjoitellut paljonkin. Saksalaiset syyllistyivät julmuuksiin keski-Euroopassa mutta he ovat tunnustaneet rikoksensa ja nykyisin heitä kohdellaan asiallisesti kuten naapureita pitääkin.

Mutta Venäjä vaan lisää historian vääristelyä, kuten näilläkin palstoilla usein todetaan. Voisimme elää ystävyydessä kuten me karjalaiset olemme tuhat vuotta tehneet. Karjalan ryöstö ja valheet estävät ystävyyden syntymistä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Leo Mirala, keskustelu alkaa mennä ohi blogin aiheesta, joten jätetään Venäjän vääristelyt käsiteltäväksi erillisessä blogissa.Ei kaikkea voi pistää tämän blogin raameihin! Kiitos kommentista!

Oikein mukavaa kevät-talvea!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Facebookista tekijän luvalla kopioitu kommentti:

Sampsa Mäkelä:
Martta Koskisen elämästä on tehty elokuvakin. Näin sen Ylen kanavalla pari vuotta sitten. Olisikohan se katsottavissa Areenasta?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Siirsin Sampsa Mäkelän kommentin tänne, että jos joku tietäisi mistä tämä dokumenttielokuva löytyisi.

Ainakin Yle Areenassa ohjelman katseluaika on päättynyt.
Dokumenttiprojekti: Ompelijatar

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/30/dokumentt...

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Tunnen varsin hyvinkin Martta Koskisen tarinan; useita artikkeleita ja kirjoituksia lukenut.
Varsin poliittisväritteistä ja säälimätöntä on niin tuomitsijoiden kuin politiikan huipulla olijoiden (ml presidentti) suhtautuminen varsin vaarattomaan "pieneläjään". Ei kyllä ollut mikään vakoilija, yhteiskunnalle vaarallinen henkilö; mitä nyt vakaumuksensa mukaisesti pieni pelinappula suurpolitiikassa. Sanoisin, surullista.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kalle Pohjola kirjoittaa: [Ei kyllä ollut mikään vakoilija, yhteiskunnalle vaarallinen henkilö; mitä nyt vakaumuksensa mukaisesti pieni pelinappula suurpolitiikassa. Sanoisin, surullista.],

- Tämä ei ole vain surullista vaan myös häpeällistä!

Kirjan osiossa "HYLÄTTY" Suhonen kirjoittaa:

"Martta on uskonut armahdukseen viimeiseen asti. Vartijatkin ovat sanoneet,ettei sellaista häpeä Sumessa voi tapahtua, että nainen teloitettaisiin.
Miten hollolalainen ministeri esittelee Martan anomuksen, ja mitä Ryti kommentoi ennen kuin kirjoittaa alle nimikirjaimensa R.R.?
Onko Ryti unohtanut sen hetken Mommilassa marraskuussa 1917, jolloin venäläiset matruusit osoittavat häntä ja hänen vaimoaan Gerdaa kiväärillä valmiina ampumaan? Gerda kertoo nousseensa piilostaan ja huutaneensa:
”Ettekö näe, että täällä on nainen!” ja niin matruusit laskevat aseensa. Vai onko kaikki vain legendaa?"

Lieneekö tämä legendaa vai ei, mutta Martta Koskista kohti nostivat käskystä ampuma-aseet 9 miestä ja ampuivat rintaan! Oli varmasti julma ja pelottava aika Suomessa!
Pelonko takia Marttaa ei kukaan tullut tapaamaan silloin kun hänellä oli enää jäljellä kymmenen elinpäivää.

Tämäkin on Suomen satavuotishistoriaa! Toivottavasti tällaiset ajat ovat jääneet ikuisiksi ajoiksi menneisyyteen!

Kiitos kommentista!

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Terve, Viola. Tuttu kohtalo se oli. Muistakseni useampi suomalaislehti kirjoitti siitä muutama vuosi sitten, laajasti ja aiheellisesti. Kirjoitat, ettei tapaus ollut pelkästään surullista vaan myös häpeällistä. Näin onkin ja aivan yhtä häpeällistä oli kahden pasifistiveljesten teloitus tasan 100 vuotta sitten. Silloin asialla olivat punaiset. Julmuutta puoleen ja toiseen:

http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250474-1918...

Mitä naisten teloituksiin tulee, Stalin oli aivan omaa luokkaa eikä naisia ammuttu rintaan vaan niskaan. Luet venäjää, kuten minäkin. Tässä hyvin vaikuttava sivusto, jossa on paljon, paljon naisia....:

https://bessmertnybarak.ru/pamyatnik/

Бессмертный барак..toivottavasti kaikki opimme edes jotain historiasta. Julmuus ei ole passista eikä maailmankatsomuksesta kiinni. Mutta Stalin oli omien kansalaistensa murhaaja, joka ei ansaitse kunnianpalautusta, ei millään.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #16

Ilmari schepel kirjoittaa: [...toivottavasti kaikki opimme edes jotain historiasta.],

- niin, toivotaan! Näissä jutuissa ei saisi keskittyä yhteen uhriin! Se koskettaa!
Niinä aikoina riitti julmuutta "puoleen ja toiseen" muissakin maissa ja,oikeassa olet, erityisesti Stalinin diktatuuri maassa!

[..Mutta Stalin oli omien kansalaistensa murhaaja, joka ei ansaitse kunnianpalautusta, ei millään.]
- Oikein sanottu. Ei millään! Itse diktaattori, kuulemma, oli sanonut näin: " Yksi kuolema on tragedia, miljoonien vain tilasto".

Ilmari, tarkoitukseni ei ole kaivaa esille Suomen historian epäkohtia ja sulkea silmät entisen kotimaani diktaattoreiden julmuuteen, mutta satuinpa lukemaan tämänkin surullisen tarinan.

Kiitos kommentista.

p.s.Olen kirjoittanut myös Stalinin suuresta puhdistuksesta. Esimerkiksi vaikkapa:

"Ježovštšina Neuvostoliitossa – Ежовщина в СССР"

http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/135538-jezo...

Mukavaa alkanutta viikoa!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala Vastaus kommenttiin #17

Stalinin jalanjälkiä seuraava Putin ei ole läheskään yhtä paha kuin mestarinsa. Mutta olisi mielenkiintoista jos Viola voisi kirjoittaa hänestäkin. Stalinin rikoksia ei saisi kaivella kuten Juri Dimitrjev on tehnyt. Sellainen nykyisin pannannan vankilaan tai hullujenhuoneeseen, lopuksi voidaan ampua.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005552096.html

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #18

Leo Mirala, harkitsen asiaa!
Kiitos neuvosta! Mukavaa päivänjatkoa!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

s.postiini tuli kommentti tähän blogiin. Kirjoittajan luvalla julkaisen :

" Hyvä blogi Martta Koskisen säälimättömästä ja täysin oikeudettomasta kuolemantuomiosta. Martta joutui maksumieheksi Hertta Kuusisen vakoilusta ja maanpetoksesta, eihän keskuskomitean jäsenen Otto Ville Kuusisien tytärtä uskallettu tuomita kuolemaan Suomessa, sitä ei olisi Stalin antanut anteeksi. Otto Ville Kuusisen pojan perheen Stalin murhautti Neuvostoliitossa, siitä ei isä Kuusinen uskaltanut edes älähtää.",
- niin kuin ei uskallettu panna täytäntöön kuolemantuomiota Hella Wuolijoelle!
http://viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/22...

Kiitos kommentista!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kaikille keskusteluun osallistujille, blogin suosittelijoille ja linkin jakajille, kuin myös lukijoille!

Jokaisella on yksi ainoa elämä! Jospa maailma olisikin niin hyvä, että kaikille riittäisi tilaa ilman ampumista ja tappamista toinen toisiaan! Että kaikki voisivat rauhassa elää omaa elämäänsä..!

https://www.youtube.com/watch?v=lLjW6W-AFo4
Irwin Goodman - Maailma on kaunis

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset