Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Vuoden virkakoira

  • Vuoden virkakoira
  • Vuoden virkakoira
  • Vuoden virkakoira
  • Vuoden virkakoira
  • Vuoden virkakoira
  • Vuoden virkakoira
  • Vuoden virkakoira
  • Vuoden virkakoira
  • Vuoden virkakoira
  • Vuoden virkakoira

Vuoden virkakoira Lexi

Vuoden virkakoiran nimityksestä kertoo 10.12.2016 Etelä-Saimaa, Minna Mäkinen, otsikolla:

Lehtikirjoituksen mukaan labradorinnoutaja Lexi oli Vaasan satamassa marraskuussa 2015 ratkaisevassa roolissa erittäin vaarallisten huumeiden salakuljetusyrityksen paljastumisessa.

Huumausaineita kuljettanut rekka-auto oli saapunut Etelä-Euroopasta Ruotsin kautta Suomeen. Tullikoira labradorinnoutaja Lexi reagoi rekkaan, mutta tavaratila osoittautui tyhjäksi. Siitä huolimatta Lexi merkkasi tavaratilaa myös sisäpuolelta, jolloin päätös rakenteiden tarkistamisesta syntyi.

Lexin paljastamasta huumausaine-erästä olisi saatu satojatuhansia käyttöannoksia. Sen arvioitu katukauppa-arvo olisi ollut yli 14 miljoonaa euroa.

— Perävaunun lattialevyjen alla olevasta kätkötilasta löytyi useita paketteja, joista paljastui yli 100 kiloa huumausaineita. Olo oli kyllä aluksi epäuskoinen, eikä siinä voinut muuta kiitellä Lexiä uskomattomasta suorituksesta, kertoo Lexin ohjaaja Johan Hagström Tullin tiedotteessa

Tullikoira Lexi palkittiin lauantaina koiramessuilla vuoden virkakoirana. Palkitsija on Suomen kennelliitto.

Onnitteluni Sankari-koiralle ja hänen ohjaajalleen!

Tullikoirat töissä....

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Rankan työpäivän jälkeen...vesijuoksu virkistää! :))

https://www.youtube.com/watch?v=tQwUmqO-kRU

Huumekoira Dani

p.s.Minulla ei ole omaa koiraa, mutta tullikoira silloin tällöin tervehtii rajalla! :)

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Koira on moneksi, ihmisen apuna ja ystävänä.
En ole koiraihminen, mutta ystävättäreni Onni koira jo iäkäs ruskea labbis sulattaa sydämeni, kun hakee minut emäntänsä kanssa aamulenkille.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

En minäkään ole koiraihminen, mutta monessa tuttavaperheessä, on koira lemmikkejä ja näen kuinka tärkeitä perheenjäseniä ne ovat!

En omista koiraa, mutta ehkä sisimmässäni minussa piilee pieni "koiraihminen" ja koiraharrastus on siirtynyt nettiin.

Olen kirjoittanut muutaman koira-aiheisen blogin, esimerkiksi:
" Koira nimeltä Kassu",
http://viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/2...

"Näkevätkö koirat kummituksia":
http://viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/2...
ja jopa poliiskoirasta kerran...

Kiitos kommentista ja oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tullin huumekoirat ovat arvokkaita ja osaavia. Hienoa, että suoriutuvat hyvin tehtävistään. Kiva, että nostit ne esille blogissasi.

Lapsuudessni meillä oli saksanpaimenkoira nimeltään Bella. Se huolehti minusta erittäin hyvin. Haki naapurista syömään, ei päästänyt kelkan kanssa maantielle, opetti miten pentuja hoidetaan ja monta muutakin asiaa. Rakastin sitä ja oletan, että se rakasti minua, ainakin suojeli.

Ensimmäinen oma koirahankintani ensimmäisestä palkastani oli Suomen pystykorva nimeltään Peni. Peni oli kaverini ja kuunteli kaikki murrosikäisen murheeni. Oli ihana, paksuturkki, joka ei sisällä viihtynyt. Pakkasellakin nukkui mieluiten ulkona.

Seuraava koira tuli vuosia myöhemmin ystävältäni. Se oli ruotsinkieltä ymmärtävä bassethound Nisse. Jotenkin sen sielunelämä oli hiukan vinksahtanut ja se puri kaikkia muita perheenjäseniä paitsi talon isäntää. Emme voineet sitä pitää, vaikka olikin palkittu ja upea koira.

Seuraava tuli hiukan puskien takaa. Kaverilla oli Kauniaisissa syntynyt pennut. Hän kutusi katsomaan niitä ja kuinka ollakaan musta, kaunis sekarotuinen pentu päätyi mukaan kotiin. Riina-nimeä se kantoi kuusi vuotta, jotka eli. Se kuoli eläinlääkärin leikkauspöydälle. Vatsassa oli 11 pentua tai yksi niistä kuollut synnytyskanavaan. Riinan äidittömistä pennuista jäi henkiin yhdeksän, joista kasvoi upeita koiria. Päärotu oli saksanseisoja. Kauniita kaikki, mutta yksi pennuista jäi meille. Se eli 14-vuotta.

Ei enää ollut aikomusta hankkia koiraa, mutta niin vain taas lankesimme. Tällä kerralla ihanaan karkeakarvaiseen mäyräkoiraan. Se täyttää tänään kaksi vuotta. Niin leikkisää koiraa ei tähän mennessä ole meillä ollut. Koira sai nimen Ansa. Se on uskollinen lenkkikaverini ja jotenkin tuntuu, että se on tukenani myös vaikeina hetkinä, joita sairaus saa aikaan.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Hei, Irja!Keräsin tässä linkkejä koirarotuista, joita teillä on ollut.

Saksanpaimenkoira :
http://files.koirankoppi.webnode.fi/200000004-aea3...

Pystykorva :

http://im.mtv.fi/image/5546058/landscape16_9/1600/...

Bassethound Nisse :

http://s3.amazonaws.com/assets.prod.vetstreet.com/...

Saksanseisoja :
http://www.tutka.net/~aahp/Kuvat/Pekko2.jpg

karkeakarvaiseen mäyräkoira :
http://kennelrakkapalon.com/wp-content/uploads/pip...

Kiva, että nyt sinulla on mäyräkoira Ansa!, joka on uskollinen lenkkikaveri, niin kuin kirjoitat, ja varmasti auttaa sinua kestämään nyt vaikeina hetkinä!

Kiitos kommentista ja oikein hyvää päivänjatkoa!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos linkeistä, jotka kaikki toivat mieleeni entiset koirat ja on kuvassa oleva karkkarikin ihan Ansan näköinen. Riistanvärinen, jota monet luulevat vanhaksi juuri tuon harmahtavan turkin vuoksi.

Basset hounding oli kuvassa olevan näköinen ja nimeltään Nisse (Lonbodys Nippon - arvonimeltään).

Saksanseisoja ei aivan Riian koiraani tai sen pentua Bettyä muistuta, sillä Riina oli musta melko lyhytkarvainen ja Betty taas suklaan ruskea ja melko lyhytkarvainen. Enemmänkin olivat kuin labbikset, mutta hoikempia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Koira on outo eläin, hyvin tärkeä lemmikki ja huumekoiranakin käytetty, myös opaskoirat ja metsäkoirat ovat tuttuja koiramaailmassa. On noutajaa, seisojaa ja paimenkoiria, on lintukoiraa, karhukoiraa ja on vaikka mitä koiria.

Mutta se oma koira on aina se paras ystävä.

Joskus koiran ystävyys jopa on rasitteeksi, kun se tahtoo huomiota, vaikka itse olsi väsynyt tai tekisi jotain muka vielä tärkeämpää.

Koira on kuitenkin jotain sellaista joka pitää itse kokea kokonaisvaltaisesti. Aivan kuten Irja tuossa kertoo. Koira vahtii, valvoo, lohduttaa, paimenta, on kaverina ja ottaa hellyyttä vastaan.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Ari, sinä olet koira-asiantuntija!

Kirjoitat : [Koira on kuitenkin jotain sellaista joka pitää itse kokea kokonaisvaltaisesti.],

- niin se varmaan on, että pitäisi kokonaisvaltaisesti tuntea "jotain sellaista" joka liittyy oman koiran ja ihmisen väliseen suhteen. Minulla ei ainakaan ole mitään sellaista kokonaisvaltaista tuntemusta koiran sielunmaailmasta, mutta ei se kiellä kuitenkaan ottamaan kantaa asiaan kuin asiaan, joka liittyy koiraan tai koiran elämään.

Ihailen ja kunnioitan suuresti tuttavapiirissäkin perheitä, joilla on jopa omien koirien lisäksi "adoptoitu" huonosti kohdeltuja jossain perheessä tai jopa Venäjältä otettu kulkukoira hoidettavaksi ja kasvatettavaksi!

Erittäin tärkeitä ovat myös koulutetut opas-ja avustajakoirat niin sokeille ja heikkonäköisille kuin liikuntavammaisille jne...Ne parantavat huomattavasti käyttäjänsä elämänlaatua.

https://www.youtube.com/watch?v=7SIaQtRSfs8
Ella kertoo kokemuksistaan avustajakoiran käyttäjänä...
Ja
Elämää pyörätuolista käsiin :
https://www.youtube.com/watch?v=eZ_BZPmlS90
Sain maailman ihanimman avustajakoiran itselleni...

Kiitos kommentista!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Naapurissa kasvattivat aivan ihanan labbiksen pennun, kiltin ja tottelevaisen. Joutuivat luovuttamaan sen, kun oli sopimus. Siitä koirasta koulutettiin sokeille avustaja. Uskon, että hyvä tuli, sillä luonne oli vallan mainio. En itse olisi kyennyt luopumaan tuollaisesta koirasta.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #9

Varmasti on vaikea luopua lemmikistä jos ei ole pakko.Mutta tuossa tapauksessa ratkaisi sopimus ja hyvään asiaanhan koira oli koulutettu.

Esimerkiksi videossa näkövammainen pärjää hienosti opaskoiran avulla:

https://www.youtube.com/watch?v=y6tVIjXeufw
Opaskoira Duno auttaa näkövammaista Merja Heikkosta arjen askareissa

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

En minä kiellä sinua Viola rakas kirjoittamasta mitään. Se vain on niin, jotta jos ei ole veljeä tai siskoa ei tiedä veljeydestä. Jos ei ole koiraa ei tiedä sitä puolta täydellisesti. Mutta eihän se estä meitä kirjoittamasta. Eikä ole väärin kirjoittaa sitä mitä kenestäkin tuntuu, ei vaikka joku tai jotkut (minä) väittäisivät mitä.

Aivan kuten rakkausrunoa on vaikea kirjoittaa jos ei koskaan ole kokenut rakkauden tuskaa.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #11

Hei,дорогой Ари!

Se on totta, että jos ei ole kokemusta, niin ei ole asian tuntemustakaan ja ei pysty latelemaan sanoja runoiksi. Mutta voi aina lainata muitten tekemiä niin runoja kuin laulujakin.

Neuvostoliiton ajoilta laulu "Katosi koira"-"Пропала собака":
Sen esittää Moskovan keskustelevision Iso lasten kuoro.

https://www.youtube.com/watch?v=sbkLh6NZpa4
propala sobaka

Mukavaa myöhäisiltaa!

Venäjänkieliset sanat:

Висит на заборе колышется ветром
Колышется ветром бумажный листок
Пропала собака пропала собака
Пропала собака по кличке Дружок
Пропала собака пропала собака
Пропала собака по кличке Дружок
Щенок белоснежный лишь рыжие пятна
Лишь рыжие пятна и кисточкой хвост
Он очень занятный он очень занятный
Совсем еще глупый доверчивый пес
Он очень занятный он очень занятный
Совсем еще глупый доверчивый пес
А дождь забияка листочек закапал
И буквы и строчки заплакали вдруг
Найдите собаку найдите собаку
Вернись поскорее мой маленький друг
Найдите собаку найдите собаку
Вернись поскорее мой маленький друг
Найдите собаку найдите собаку
Вернись поскорее мой маленький друг

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #12

Riippuu aidalla tuulen keinu
lepattaa tuulessa muuan paperiarkki
Koira on kadonnut, koira on kadonnut
tuntee nimekseen Kamu
Koira on kadonnut, koira on kadonnut
tuntee nimekseen Kamu
Valkea pentu jossa ruskeita täpliä
ruskeita täpliä ja tuuhea häntä
Utelias raukka ja kaikista tykkää
luottaa liikaa ihmisen kylkeen lykkää
Utelias raukka ja kaikista tykkää
luottaa liikaa ihmisen kylkeen lykkää
Sade ripsii lehtien välistä
kirjaimet kastuu ja lehtinen huutaa
Etsi koira, maksetaan palkkio
juoksen jo luoksesi ystävä paras
Etsi koira, maksetaan palkkio
juoksen jo luoksesi ystävä paras
Etsi koira, maksetaan palkkio
juoksen jo luoksesi ystävä paras

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #13

Kiitos, mutta pitäisi hieman muokata, mutta en enää tänään.

Hyvää yötä! Ja kauniita unia!

https://www.youtube.com/watch?v=53Gzq7ruBQ0
релакс Шопен красивая, успокаивающая музыка

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #14

Voihan sitä toki muokata,
voihan sen uusiksi kuokata,
mutta sehän on vain maata,
eikä sitä voi koskaan taata,
mitää maa sisältään itää,
jo kuka mistäkin pitää,
suora käännös punaisine pilkkuineen,
on kuin tietyömaa räikeine vilkkuineen,
eikä tuo minun käännös ole käännös lainkaan,
ja minkä ongelman taas aikaan sainkaan?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #15

No ei todellakaan mitään kuokata tai muokata
ajatus oli vain eilen illalla
tänään ollaan jo aivan muualla
aamurusko tuli ja ajatuskin suli
Ei nyt mitään ongelmaa
edessä uutta päivän ohjelmaa...

Alkaneen päivän kunniaksi musiikkia:

Ukrainalaista kieltä.
Itkevä kitara. Kaunis sävel, vaikka sanat surulliset...

https://www.youtube.com/watch?v=VhyDMUDnA0c
Найкращі українські пісні ✿ ПЛАКУЧА ГІТАРА ✿

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #16

Ruskeat silmät ja tummat kulmat;)))

Meneekö se suomeksi ???

https://www.youtube.com/watch?v=ySp-xTP4QVw

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #17

Mieluummin kuuntelisin sinisistä silmistä...Kiitos.

https://www.youtube.com/watch?v=LQ_LyTqbgOA
Sinun tähtes mamman sinisilmä poika

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #19
Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #21

Kiitos.
Sain nyt tutustua hieman syvällisemmin sinisilmäisten porukkaan! Vahvoja poikia olette ja jotkut viiksekkäitäkin.

https://www.youtube.com/watch?v=Zi99Bz_-_No
Juha Vainio - Vanhojapoikia viiksekkäitä (1982)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #22
Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #23

Tämä ilahdutti kivasti! Lapsuudesta palasi muistoon tuo laulu.

Lauloin kuitenkin..Minä olen pikkutyttö posteljoona ja posteljoona ja posteljoona...ja kiertelen ympäri Inkerinmaan.

Muuten menee ihan ok!ja erityisesti "mikkään muu"! on tuttu ilmaisu!

...Eikä mua ilahduta mikkään muu, ei mikkään muu, ei mikkään muu,
kuin siniset silmät ja naurava suu.:))

Kiitos! Спасибо!

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Lampi on hiljaa oksat vain liikahtaa
tuulen unessa pajukin nukkua saa
Jossain itkien soittaa hän kitaraa,
muistaen suloista rakkauden itaraa...

Ajan muistojen kapeaa siltaa - iltaa
se rakkaus siellä kaukana hohtaa
Ne kuukaudet aina suruihun käy
ei rakkautta syyspilvissä näy.

Missä onkaan rakkaani lie - minua kuljettaa tie
lammen reunalla istuen yksin
muistellen kun istuimme aina sylityksin
niin aina keväällä ennen, nyt syksy sinut minulta vie.

Älä sinä huolehdi tyttöni kaunis ja nuori
älä itke sinä surusi vierellä oi, vaan surusi kuori
ensi keväänä kun puhkeaa kukkaan taas maa
silloin uudestaan lempeä kohdata saa.

Niin pitkään kestää se viimeinen hetki
niin pitkälle vie tämä elämän retki
on muistot puhtaat kuin ruusujen tarha
nyt pyyhi pois jo se itkuinen harha.

Hummaripoikaa ei sido sun lempesi valat
tiedä se kohtalo kun leikkeihin alat
poikien kanssa voit peliä pitää
mut muista se heidän siemen voi itää...

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Runosi on lähellä ukrainalaista tekstiä. Sehän on ikuinen teema...rakkaus ja pettymys ja suru ja toivo uuteen kevääseen.

Jospa nyt päätämme tämän blogin niin, että laulamme karaokessa
Hummani hei, kun..."olen tyttö hurjanlainen" ja...leipänikin maailmalla on pieninä palasina...:

https://www.youtube.com/watch?v=lBE-D0CFPT4
Hummani hei -karaoke

Kiitos Arille ja kaikille muillekin keskusteluun osallistuneille!

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset