*

Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Poimisin heliät hiekat... Larin Paraske

  • Poimisin heliät hiekat... Larin Paraske
  • Poimisin heliät hiekat... Larin Paraske
  • Poimisin heliät hiekat... Larin Paraske
  • Poimisin heliät hiekat... Larin Paraske
  • Poimisin heliät hiekat... Larin Paraske
  • Poimisin heliät hiekat... Larin Paraske

"Poimisin heliät hiekat" on elävä kertomus 1904 kuolleesta Larin Paraskesta, runonlaulajasta ja kulttuurihistoriamme ehkä erikoisimmasta naisesta. Se on kuvaus ylivoimaisen lahjakkaasta ja väkevästä karjalaisesta kansannaisesta, jolle elämänsä iltapuolella suotiin tilaisuus viettää muutamia vuosia vertaistensa taiteilijoiden – Sibeliuksen, Edelfeldin, Järnefeldin – seurassa karelianismin juhlapidoissa.

Anu Kaipainen kertoo Parasken uskomattoman tarinan paimentyttövuosista traagiseen loppuun asti.

Larin Paraske

Tiedämme, että Larin Paraske oli runonlaulaja ja suomalaisen kansanrunouden keskeinen henkilö. Parasken runoihin kuului mm. sananlaskuja, itkuvirsiä ja arvoituksia. Häneltä tallennetut yli 32'000 säettä on suurin yhdeltä laulajalta kerätty runoaineisto Suomessa. Paraskesta muodostui kaikkien karjalaisten runonlaulajien ja itkijänaisten symboli...

Syntyisin Paraske on Lempaalasta, Pohjois-Inkeristä, Venäjän keisarikunnasta. Hänen molemmat vanhemmat olivat inkerikkoja. Siis, eivät inkeriläisiä eivätkä karjalaisia eivätkä suomalaisia. Mutta nyt Larin Paraske on kaikkien meidän yhteinen runonlaulaja ja suomalaisen kansanrunouden keskeinen henkilö!

Anu Kaipainen

Anu Kaipaisen kirjoitustyyli on niin elävä, että tempaa mukana Larin Parasken elämään. Kirjailija on perustanut tarinansa Larin Parasken todellisiin elämänvaiheisiin.

Itse kirjan otsikosta hehkuu jo jotain runollista laulamista ja ensimäsiltä sivuilta lukijaa seuraavat ne laulurunot, joita Paraske kuuli jo isältään pienenä lapsena ja kuusikymmenvuotiaanakin muisti taattonsa pajan...

Tekstinäytteitä

Seuraavassa kerron lyhyesti Larin Parasken elämäntarinan Anu Kaipaisen sanoin. Teksti on minulle tuttua murretta niiltä seuduilta, jossa itse synnyin. Vaikka Boreniukset ja muut perinteen kerääjät ihmettelivät hänen puhettaan:

    Miten hankala ja vaikeatajuinen murre, miten kummallisia
    muljahteleviä äänteitä... suoraan sanoen venäjänmakuisia
    tai sinne päin...

Isä

    Isä seisoi alasimen takana niin kuin öinen vuori, ja
    hänen tukkansa aaltosi alas partaan ja ihokarvoihin niin,
    että se oli kuin yhtä samaa pensaikkoa kaikki, ja hänen
    suunsa lauloi humisten raudalle

    Rauta rukka, ruoste rukka...
    et sis muista muinoistas,
    et sie liioin suuri ollut,
    et olt suuri etkä pieni...
    olit keskikertalainen,
    kun sinut suosta sotkettihin,
    vetelästä velloittihin...

    Senkin hän muisti että kerran kuin tulikärpänen pajan
    pimeydessä osui Paraskea kasvoihin – voi miten se kirveli
    ja pollti... ja Paraske parahti itkemään.. ja taatto oli
    heti siinä ..ja Sihhhhh kyynteli jäänpolttava vesitulen
    palavaa ihoa.. ja

    niilä mie jäillä jähyttelen,
    niilä mie hyhmillä hytelen,
    taaton ääni jyrisi ja helisi.
    – Kivuttomaksi.

    Ja kipu haaltui ja vaimeni ja värisi hetken ja katosi pois.

    Niin Paraskovia, Iknattalan Mikitan tytär Lempaalan
    Mäkienkylästä, oppi miten rauta alistetaan ja tuli ja
    vesi ja kipu ja pelko. Niin Paraskovia Mikittina oppi myös
    tekemään tekemiset, niinkin ylivoimaiset että ne olivat
    kuin heinäjaala syyskylmällä Taipalenjoella, ja sitäkin
    hän myöhemmin veti...

Niille, jotka eivät ole lukeneet tätä Anu Kaipaisen romaania, toin tämän pätkän kirjan alusta on se otettu sen takia, että itse ihastuin Anu Kaipaisen kirjoitustyyliin ja tykkäsin kulkea yhdessä päähenkilön kanssa niitä Pohjois-Inkerin maisemia, joilta omatkin juuret ovat kotoisin.

Parasken syntymäkoti

Parasken syntymäkoti oli Mäkienkylä, eli Mäkin valta.

    Kylä harmaa ja rosoinen niin kuin tuulen repimä päre,
    kallellinen, talot kiinni toisissaan kuin ne olivat ajettu
    yhteen olkapää olkapäätä vasten suojaa pitämään. Ei
    edes katua keskellä... Siellä olivat metsät mettä
    täynnä, puun juuret punaista oltta, milloin ne sellaisiksi
    muisti... Ja mitä vanhemmaksi eli sitä armaammaksi tuo
    kyläpahanen muuttui... tuskin monta hyvää muistamista
    sieltä Miskunmäeltä loppujen lopuksi olikaan.

    Orjuutta se kumminkin oli ja kasakan ruoskan pauke, ja
    kuka semmoista rakasti, vaikka myöhemmin aviossa ollessaan
    Paraske kyllä oppi huomaamaan senkin, ettei Suomen puolella
    raja ollut sen paremmin...

    Parasken isä Iknattalan Mikitta oli Kuussovan hovin
    orja eli "elinomainen", elinomainen siksi, että hänet oli
    semmoiseksi olennoksi ostettu. Hovin herra Ivan Kusov oli
    sillä kertaa tarvinnut hyvän takojan... Ja hyvän sepän
    hän Mikiittasta saikin.. Parasken äiti Tatjana Vasilowa
    puolestaan oli Suomen puolelta...

    Sepän tytär Paraske oli saanut konkaavasta nenästään
    liikanimiä... esimerkiksi... Sepän Paraske tai Käyränenä
    Paraske. Oli siinäkin kantamista nenässä ja nimessä... hän
    mielellään työnsikin nenäänsä joka paikkaan... missä
    juhlittiin tai liekuttiin ja oli utelias myös luonnon neuvojen
    suhteen. Mutta... hyvä-ääninen tyttö, sanottiin, kerkeästi
    oppivainen. Meni välillä sitä lentoa että taivas tanssi
    ja kuu iloitsi, tähdet löivät leikaria.

Paraske Paimen tyttö

    Mitenpä sitä keinu milloinkin ihmislasta heitti ja
    minkäänlaisen linnan itsekukin aivoissansa rakensi..

    Kymmenen vanhana Paraske alkoi käydä Mäkienkylän
    tyttösten kanssa paimenessa. Olihan se tosin vähän
    pelottavaa ja raskasta työtä niin pienelle likkalapselle,
    mutta auttoiko itku

    Sudet ja karhut hilluivat korven pimeydessä, ja kallion
    onkaloissa hiipi villanhäntäinen repo, mutta olihan
    tytöillä pyhä Jegori, eli Yrjö... ja olihan tytöillä
    pillit ja torvet. Soittaa paimenen piti osata ja kovaa,
    eipä siihen työhön epämusikaalista huolittukaan...

    Larin Paraske sielläkin lauloi, jotta metsä räikyi...
    Parasken ollessa viidentoista hänen rakas äitinsä
    kuoli. Tuttu oli jo viisitoista vuotiaalle raskas
    rapottitaival, milloin hovi pellolla, milloin lannanluonnissa
    tai puunajossa ja Paraskelle toki harvemmin naisentöissä:
    olihan hovissa kehrääjiä ja kutojia, oli lypsäjiä ja
    leipojia...

Paraske pääsee ukkolaan

    Paraske oli kohta kahdenkymmenen ja parhaan naimaikänsä
    sivuttanut ja alkoi olla vähän huoli miehelään menossa.

    Hän kun ei ollut tuhansilta toimiltaan edes ehtinyt
    miehenpuolia katselemaan... Tai ne häntä. Katsoivat kun hän
    lauloi ja häissä ja prasniekoissa... hän lauloikin aina,
    oli joka hetki niin kurkku suoraana, että tuskin kukaan olisi
    tohtinut vierelle kavuta. Paraske haaveili, että jos joku
    tulisi ja ostaisi lunnasrahoilla hovin herralta Parasken...

    Gauril Stepanoff, Kaurila Teppananpoika, niin kuin
    suomenpuoleiset sanoivat, kosi Paraskea ja miten ollakaan,
    liekö hovin herra Ivan Kusov kyllästynt Parasken
    terävään kieleen, kun hän kaikkien kummastukseksi
    suostui kosintaan... Kaurila Stepanov ei ollut uskoa
    korviaan. Lunastusrahakaan ei ollut niin järin suuri,
    että olisi vallan köyhtynyt sen lempeenhömpstamisensa
    takia... Kunhan jotakin maksat hovinherra sanoi..

    Paraske menee naimisiin Gauril Stepanoffin kanssa, joka
    oli puolet häntä häntä vanhempi... Mutta oliko hän,
    Paraskekaan, enää nuori kuin vuosiaan.

    Viidessä vuodessa äidin lähdettyä ja sitten isän,
    hän tunsi eläneensä melkein yhden ihmisiän... Ja sitten
    tanssittiin ja syötiin:

    kaksi puhdasta ja punaista rinnakkain, kun heidät kerran
    oli pariksi luotu, eikö osattu sanoa kummalla oli somemmat
    silmät, kumman kasvot olivat onnesta kauniimmat.

Lapset

    Ensin syntyi Tatjana, heti seraavana vuona syreenien ja
    valkoruusujen aikaan, ja sitten syntyi Vasle ja sitten Nadeshda
    ja toinen Tatjana ja vielä Vasle ja Nasto ja Teppana ja se
    yhdeksäs aina parin vuoden välein...

    MUTTA ei sylin täydeltä anneta, jos ei toiselta laidalta
    oteta pois...

    Sen Paraske hyväksyi niin kuin monen muunkin asiaan
    elämässä, kohtaloon kuin uskoi ja siihen, että kaikella
    täällä oli tarkoituksensa. Kuusi lasta kuoli ja kuusi
    pientä pokkipuista ristiä kalmismaalla. Miten heliät
    hiekat kuin ohukkaiset harsot
    lapsen kasvoja vasten...

Kaurila sairastuu

    Paraske kiiruhtaa kotiin. Kaurilan selkä on kipeytynyt niin
    pahasti, että Parasken on yksin, talon vanhimpana hoidettava
    raportti. Siinä sivussa hän tekee kodin ulkotyöt... milloin
    ehtii niittää omat heinät. Yöllä kuun paisteessa: kuuhan
    se hänen askeleita vartioi ja tähdet, Jumalan silmät...

Nälkä

    Paraske taittaa palasen leipää Kaurilan käteen ja
    sitten vasta huomaa, ettei ole itsekään syönyt tänä
    päivänä. Hovista laitetaan etäpelloille vain kalja, eväät
    pitäisi olla omasta takaa, mutta kun oli aamulla leipä loppu.

Ruununlapset

    Ensin ei Kaurila ollut kuulevinaankaan, käänsi vaan
    kylkeään sille puolelle mistä pahimmin juili ja veti
    vällyä korviinsa.

    Kuulin jotta Pietarissa annetaan lastenhuoneesta
    ruununlapsia hoivattavaksi, saisihan siitä jonkin ruplan
    lisää. Imettäville maksavat vielä enemmän... – ei
    tosi muutama rupla olisi pahitteeksi, tuumi Kaurila sitten
    pitkään asiaa mietittyään...

    Paraske hankki perheelle lisäansioita ottamalla hoitoonsa
    orpolapsia, joita kävi hakemassa jalkaisin Pietarista.
    Raskasta Pietarin matkasta tuli, paljon raskaampi kuin Paraske
    oli kuvitellutkaan. Myöhemmin se kerta kerralta helpottui kun
    oppi tuntemaan tiet ja oikopolut, talot, joissa annettaisiin
    yösija, ja ne joissa saattoi saada jopa leipäpalan, jopa
    keittoakin.

    Aviomies kuoli vuonna 1888...

    Vuosisadanvaihteen Karjala-innostuksen mukana Metsäpirtin
    Paraskekin löydettiin ja tuotiin sivistyksen pariin.
    Paraske lauloi:

    Mahtukos vävy tupoanne
    ilman orren ottamatta,
    kammoan korottamatta,
    peräseinän siirtämättä

Borenius

    Maisteri Borenius kansanperinteen tutkija ja keräilijä
    1872 kirjoitti Paraskesta: keskinkertainen laulaja.

    Aksel Borenius huokasi raskaasti ja koetti pysyä perässä
    – Miten hankala ja vaikeatajuinen murre, miten kummallisia
    muljahteleviä äänteitä... suoraan sanoen venäjänmakuisia
    tai sinne päin. Parasken kohdalla muistiinpanoihinsa Borenius
    kirjoitti: keskinkertainen laulaja...

Neovius

    Pastori Adolf Neovius ei tiennyt, oliko hänelle ollut onni
    vai onnettomuus saada ensimmäinen virkansa juuri Sakkolassa,
    kurjan Karjalan periltä... mutta ei hän vastaankaan pannut,
    kun piispa hänet sinne lähetti. Mutta itse asiassa Adolf
    Neovius oli niin utelias, että kihisi. Hänellä oli
    nimittäin puolisalaisena paheena harrastaa kansanperinteen
    ja kansanrunouden tutkimusta...

Wikipedia kertoo

Sakkolassa apupappina toiminut Adolf Neovius ryhtyi vuonna 1885 keräämään seudun kansanrunoutta. Tavattuaan Larin Parasken vuonna 1887 Neovius ryhtyi järjestelmällisesti tallentamaan hänen runovarantoaan. Parasken ja Neoviuksen yhteistyö jatkui vuodesta 1887 vuoteen 1894 ja tuotti laajimman yhdeltä ihmiseltä kerätyn kalevalamittaisen runoaineiston.

Neovius muutti Porvooseen 1889 ja kutsui Parasken luokseen jatkamaan keruutyötä. Paraske asui 1891–1894 enimmäkseen Porvoossa. Innoitusta etsiville karelianistisille taiteilijoille tarjoutui näin mahdollisuus tavata aito runonlaulaja... Vuonna 1891 Paraske esiintyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikokouksessa Helsingissä. Samana vuonna Kullervo-sinfoniaansa valmisteleva Jean Sibelius vieraili Porvoossa Paraskea kuulemassa. Vuonna 1893 Albert Edelfelt ja Eero Järnefelt maalasivat hänestä muotokuvia

Palattuaan kotitilalleen Vaskelaan Paraske kärsi jatkuvasta taloudellisesta ahdingosta ja sairasteli. Neovius avusti häntä omista varoistaan ja vetosi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan lisäavun saamiseksi. Vasta tammikuussa 1899 seura myönsi sadan markan suuruisen avustuksen, joka myöhemmin muutettiin vuotuiseksi eläkkeeksi. Paraske ei kuitenkaan onnistunut pelastamaan tilaansa ja mökkiään, jotka myytiin kesällä 1899 verorästien vuoksi. Hän kuoli tammikuun kolmantena 1904 Metsäpirtissä.

Lukemisen arvoinen kirja

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikkakin paikallista murretta ja laulajien kieltäkin on joskus vaikea ymmärtää. Täytyy vain keskittyä. Lopun otin wikipediasta, koska on vaikeata muutta kaunista kirjailijan Anu Kaipaisen kieltä arkikieleksi. Tämän kirjan kautta on mukava tutustua Larin Parasken elämään.

Minä ainakin olen tutustunut nyt Larin Paraskeen ja olen ylpeä, että olemme kotoisin samoilta seuduilta...

Mukavia lukuhetkiä teillekin
Larin Parasken
seurassa!
:))

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

En ole tuota suosittelemaasi kirjaa lukenut, mutta Larin Paraskesta olen ollut kiinnostunut. Hänestä tehnyt myös itselleni muistiinpanoja.
Inkerissä, Venäjän puolella, lähellä Suomen rajaa oli Niskumäki perhe nimeltä Kutsof. Siellä oli Larin Parasken kotikylä. Sen ympärillä oi tiheä metsä, jossa käyskentelivät karhut ja sudet ja lähellä oli järvi, jossa oli järvipeikko (sjötroll). Kylässä vallitsi hyvinvointi ja erityisesti seppä Mikita Mikitichin pärjäsi hyvin pikku talossaan. Hän oli Larin Parasken isä. Heillä oli seitsemän lehmää ja viisi hevosta, joilla kuljetettiin matkustavaisia, kun ei ollut vielä rautateidä. Vaimo Tatjana oli kunnollisuudestaan tunnettu nainen. Hän hoiti hyvin kotinsa ja osasi sen lisäksi brodeerata, kutoa ja neuloa.

Larin Parasken äiti oli jo runonlaulajien sukua. Kyvyt siis pidemmältä. Heikko, hintelä, tyttörukka sai äidin ajattelemaan lapsensa tulevaisuutta. Parasken seikkailulle altis mieli herätti äidissä myös levottomuutta ja huolta. Mikä sinusta oikein vielä tulee, ihmetteli äiti. Mihin sinä koskaan sovellut?

No onnellisestihan siinä kävi. Sen jo tiedämme. Täällä on Paraskesta lisää: 15.06.1894 Hemmet och Samhället no 6-7 http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding... Olen näköjään lehdestä ottanut myös näyttökuvan Parasken koko perheestä. Sitä ei voi laittaa tänne.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Vihje kirjasta kuuluu Hilkkapienelle! Hei, Hilkka,kiitos täältä päin!
Minulle tämä kirja avasi Larin Parasken ihmisenä ja vielä kun samoilta seuduilta joista omatkin vaatimattomat juureni ovat.Se jotenkin lämmitti sydäntä ja auttoi elävöitymään siihen ilmapiiriin.
Avasin linkkisi ja se on varmasti mielenkiintoinen, koska niinä aikoina Paraske oli vielä Porvoossa. Täytyy kääntää.
Kiitos kommentista!

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Sie luit sen kirjan tarkoin ja tehit hienon plokin, kiitos ja mie luin tarkoin tämän sinun plokin ja mainostin omalla fb-sivulla ja taisi tulla sinunki sivulle.

Mulle on iso asia se, kuinka suomalaisuus ja kansallisromanttinen perintö on vääristynyttä tai ainaki väritettyä sibelius-haloslaisuutta, jota kyllä rakastan, mutta että Larin Paraske kuoli nälkhäänsä heitteillä...

Nojoo ja siis kiitos, se on minun rakas kirja, en tiä, mikä siinä on niin huumaavan ihanaa mulle.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #16

Minä jäin sen kirjan ja Larin Parasken elämän lumoihin. Kiitos kun vihjasit kirjasta. Sitä voi lukea monta, monta kertaa...Se vie sen aikaisen kansan elämän syvimmille juurille.Tuntuu, että kirjailija on itse elävöitynyt siihen ilmapiiriin. Larin Parasken elämän loppuvaihe on vähintään surullista ja jopa jarkyttää..., jos ajatella millaista loistoa hänelle oli esitetty ja kunnioitusta osoitettu ja sitten...jätetty yksin köyhyyteen kuolemaan. Niin julma ihminen voi olla toista ihmistä kohtaan.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kokeilin lukea tuota "15.06.1894 Hemmet och Samhället no 6-7"-lehteä translaatorilla käännettynä suomeksi ja venäjäksikin kun en ruotsia osaa...Alkuperäinen kieli olisi hyvä ymmärtää. Mutta ei kaikkea voi saada.
Tuon sinun käännetyn pätkän ymmärsin siellä minäkin paremmin.
Kiitos linkistä!

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Vähän silmäilin linkkaamasi artikkelia. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Tuli mieleen, että kannattaisiko suomentaa?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kuka lähtisi suomentamaan koko artikkelia? Mielenkiintoinen se on kun vielä noilta ajoiltakin. Kiva kun piipahdit sivulleni.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #15

Minä saattaisin sellaisen projektin ottaa itselleni. Mietin käytäntöä; olisi helpompaa jos teksti olisi paperilla, mutta minulla ei ole tulostinta.
Olen joskus suomentanut Snellmanin artikkelin 1800-luvulta.
Käännöskoneella voi olla vaikeuksia selvitä tuosta vanhasta kielestä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #18

Hei, Margareta, linkin takana on tämä ruotsinkielinen artikkeli tekstimuodossa.
Olisiko siitä apua sinulle "sellaisessa projektissa"?

https://sites.google.com/a/radioviola.net/inkeri-k...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #19

Kiitos, on siitä paljonkin apua; siitä voi kopioida pätkän kerrallaan.
Mutta en vielä tiedä innostunko tästä aika haastellisesta käännöstyöstä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #19

Luuletko, että linkkaamasi sivusto haluaisi julkaista käännöksen?
Äsken käänsin kokeeksi hieman alkua. Tässä raakakäänös:
Runolaulaja Paraske
Suunnilleen 60 vuotta sitten, kun maaorjuus vielä vallitsi Venäjällä ja sen alusmaissa, Kutsoffin perhe omisti Suomen rajan lähellä sijaitsevan pienen Niskumäen kylän.
Tässä kylässä oli runolaulaja Parasken lapsuudenkoti.
Sitä ympäröi sankat metsät, joissa karhut ja sudet elelivät . Naapuristossa oli järvi jossa seudun kauhuna oleva kauhea järvipeikko kerrottiin oleilevan.
Muutoin kylä näytti hyvinvoivalta, erityisesti Parasken isä seppä Mikita Mikitich tuli hyvin toimeen pienellä tilallaan jossa hän ylläpiti seitsemän lehmää ja vähitellen hankki viisi hevosta joilla kyyditsi matkustavaisia, siihen aikaan heillä ei ollut käytettävissä rautatietä.
Hänen vaimonsa Tatjana tunnettiin kelpo naisena, joka ei ainoastaan hoitanut talouttaan hyvin, vaan ehtii sen lisäksi myös kutoa, ommella ja kirjailla.
Koska tilanomistaja, joka käytti hyväkseen maaorjien työt, kaikin tavoin edisti taitojen oppimista, käsityö oli korkeatasoista maaorjuuden aikaan.
Tiloillaan aateliset olivat suuren valtakunnan tsaarin tavoin itsevaltiaita ja jos he toivoivat itselleen kaunista puuveistotyötä, kirjailua tai nyplättyä pitsiä, piti maaorjien osata tehdä kaikkea.
Heitä lähetettiin usein herrojensa toimesta eri paikkakunnille oppimaan jotain määrättyä tointa jota sitten voivat opettaa tilalla muillekin.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #22

Ehdottomasti kyllä. Sivusto on meidän Inkeri klubimme, Клуб Ингрия, oma sivusto.
Suuret kiitokset vaan. Mukavia hetkiä kääntämisen parissa jos tykkäät!
Kivaa päivänjatkoa! :))

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Artikkelin kirjoittaja Anne Clive Bailey oli myös kiinnostava persoona. Olen muistaakseni kuullut joskus radio-ohjelman hänestä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Pieni suuri nainen,
Larin Paraske on vainen,
paimentyttö laulavainen,
puki sanoiksi trokeet isän,
antoi niille arvonlisän,
lauloi itsensä suosituksi,
auki oli hetken joka uksi.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

[...lauloi itsensä suosituksi,auki oli hetken joka uksi],
- niin oli auki hetken joka uksi! Vain pienen hetken hänen elämästään.

"...Suomalaisen kirjallisuuden seurassa sitä vasta ihmeellistä oli. Nehän suorastaan kaappasivat Parasken käsivarsilleen ja kantoivat esiintymislavalle.Ja se huutomeri, se meni yli kaiken, koko maailma kääntyi ylösalaisin ja vatsa kävi ihan kylmäksi...
Siinä hän sitten seisoi, Larin Paraske, kirkkaasti valaistussa salissa tärkkirintojen ja kultaviittojen edessä, siinä hän seisoi ja kaikki pidättivät henkeään ja odottivat. Nyt se oli tehtävä.Nyt se oli iso hetki.
Paraske lopetteli...Hyvä, hyvä Paraske! Eläköön Paraske Kauan eläköön kalevalainen perinne! Eläköön Suomi.": näin Anu Kaipainen kirjassaan kuvittelee sitä hetkeä ja varmaan se sellaista oli Parasken kohdalla.

Nyt tuntuu, että nykyistä nuorta polvea kalevalainen perinne ei paljon puhuttele. Vai olenko väärässä?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Ari Alsio: [...paimentyttö laulavainen,puki sanoiksi trokeet isän,antoi niille arvonlisän..],
- varmaan moni paimentyttö lauloi niin isän, äidin kuin kyläläisten trokeet sanoiksi. Olin itse paimentyttönä noin 11 vuotiana nälkävuosina Virossa. Oli tosi raskasta hommaa eikä se paljon laulattanut, mutta varmasti lauleskelin ja puhuttelin lampaille sitä ikävää tunnetta, jonka muistan nytkin.

Kuunnellaanpa Vallpiga-paimentyttöä:

https://www.youtube.com/watch?v=LhuFDY_Fa0c
VALLPIGA - PAIMENTYTTÖ

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Minäkin olen ollut paimenessa,
ja kyllä lauloin vaikka en laulaa osaa,
laulunpätkän muistan vielä,
mutta kukaan kuulemassa ei ollut sielä,
olen paimentanut myös kalkkunoita,
lehmiä ja lampaita,
ja hevosta niin nuorta,
ettei sillä ollut edes hampaita.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #6

Olin paimenessa minäkin
jouduin kurjuuvesta sinnekin.
Kun harmaa syksy tuli vastaan
niin Äiti tuli hakemaan lastaan
kun syyskuussa alkoi koulu.
Ja pian lähestyikin joulu
ja Äiti paistoi piirakoita
jauhoista, jonka sain
palkaksi paimentöistä!
Hyvä tyttö! :))

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #8

Pitkän matkan olet sinäkin Viola kulkenut. Kurjuutta lie nälkääkin matkallasi nähnyt, mutta kuka sitä enää muistaa, jos kaikki on kääntynyt paremmaksi. Kaikki paremmaksi muuttuu hyväksi ei milloinkaan.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #9

Ari Alsio: [...Kaikki paremmaksi muuttuu hyväksi ei milloinkaan.],
https://www.youtube.com/watch?v=YLOKW9CSE6c
Fredi Roskisdyykkarin balladi Cornelis Vreeswijk

-niin se tuntuu olevan,ettei "hyväksi milloinkaan",koska ihmismieli kaipaa aina parempaa.

Mutta olisi hyvä muistaa, että "väliaikaista kaikki on vaan":

https://www.youtube.com/watch?v=b1wyVR3yssY
Tauno Palo - Väliaikainen (1942)

Mukavaa illan jatkoa!

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Oletko ollenkaan yrittänyt runoilla trokeeta vaihteeksi?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Trokeet ovat nyt jääneet, kun puuhastelin haikujen parissa, nyt on menossa eräs projekti ja sen jälkeen voin miettiä taas kalevalamittaa uudelleen.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitän blogin kommentoija ja lukioita ja illan ratoksi laitan meille
Karjalaisen (Kostamus) Paimentyttö-yhtyen esiintymisen:
Olkaa hyvä! Пожалуйста!

https://www.youtube.com/watch?v=UkgHE9hKViQ

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset