*

Kohteleeko Suomi kaltoin ulkomaalaistaustaisia isoäitejä?

Hyvästi Inkeri

  • <center>Eeva ja Matti Taina vihkikuvassa, joka on otettu Juhalsimon talon pihassa 3.
toukokuuta 1925. Matilla on päässään tuolloin muodissa ollut lippalakki ja
hyvin istuva puku ja sen alla varallisuutta kuvaava valkoinen kauluspaita. Eevalla
on päällään tumma leninki, jonka rinnassa on koru.</center>
    Eeva ja Matti Taina vihkikuvassa, joka on otettu Juhalsimon talon pihassa 3. toukokuuta 1925. Matilla on päässään tuolloin muodissa ollut lippalakki ja hyvin istuva puku ja sen alla varallisuutta kuvaava valkoinen kauluspaita. Eevalla on päällään tumma leninki, jonka rinnassa on koru.
  • <center>Matti ja Eeva Taina seisovat valokuvattavana Juhalsimon talon päätyseinää
vasten. Eevalla on päällään varsin muodikas vaalea popliinitakki ja sen alla
valkoinen juhlahame. Matilla on komeat viikset ja päässään muodikas lippalakki
ja hieman liian iso päällystakki</center>
    Matti ja Eeva Taina seisovat valokuvattavana Juhalsimon talon päätyseinää vasten. Eevalla on päällään varsin muodikas vaalea popliinitakki ja sen alla valkoinen juhlahame. Matilla on komeat viikset ja päässään muodikas lippalakki ja hieman liian iso päällystakki
  • <center>Perhe on sonnustautunut parhaimpiinsa. Väinö seisoo vanhempiensa välissä isoveljen varmuudella jalat kivasti ristissä
ja kukka kädessä. Matista huokuu pienviljelijän peräänantamattomuus. Kuva on
otettu kolhoosin perustamisen jälkeen vuonna 1932.</center>
    Perhe on sonnustautunut parhaimpiinsa. Väinö seisoo vanhempiensa välissä isoveljen varmuudella jalat kivasti ristissä ja kukka kädessä. Matista huokuu pienviljelijän peräänantamattomuus. Kuva on otettu kolhoosin perustamisen jälkeen vuonna 1932.
  • <center>Yhdeksänvuotias Väinö Taina seisoo asennossa kahden tuomenoksan välissä
kotitalonsa seinää vasten juhannuksena 1937. Väinöllä on hieno vetoketjullinen
ulkoilupusakka ja siihen kuuluvat housut päällä. Väinö on mukavasti paljasjaloin,
kun vihdoinkin on kesä.</center>
    Yhdeksänvuotias Väinö Taina seisoo asennossa kahden tuomenoksan välissä kotitalonsa seinää vasten juhannuksena 1937. Väinöllä on hieno vetoketjullinen ulkoilupusakka ja siihen kuuluvat housut päällä. Väinö on mukavasti paljasjaloin, kun vihdoinkin on kesä.
  • <center>Henkselihousuinen Vihtori Taina katsoo totisena tiukasti kameraan. Pellavapaitainen
poika täyttää kahden kuukauden päästä seitsemän vuotta.</center>
    Henkselihousuinen Vihtori Taina katsoo totisena tiukasti kameraan. Pellavapaitainen poika täyttää kahden kuukauden päästä seitsemän vuotta.
  • <center>Kolme ja puolivuotias Reino Taina seisoo ryhdikkäänä ensimmäisessä hänestä
otetussa valokuvassa napeilla varustettu komea takki päällään ja polvihousut
jalassaan, ja tietysti paljasjaloin, juhannus kun oli.</center>
    Kolme ja puolivuotias Reino Taina seisoo ryhdikkäänä ensimmäisessä hänestä otetussa valokuvassa napeilla varustettu komea takki päällään ja polvihousut jalassaan, ja tietysti paljasjaloin, juhannus kun oli.
  • Hyvästi Inkeri
  • Hyvästi Inkeri
  • <center>Eeva (o.s. Savolainen) ja Matti Taina nuorena avioparina kotinsa pihalla Venjoen Saklinan kylässä v. 1925</center>
    Eeva (o.s. Savolainen) ja Matti Taina nuorena avioparina kotinsa pihalla Venjoen Saklinan kylässä v. 1925

    "Jo lapsena kuulin inkeriläiseltä isältäni ja mummoltani, sedältäni ja muilta sukulaisiltani ja monilta muilta inkeriläissuomalaisilta kertomuksia ja tarinoita heille niin rakkaasta Inkeristä ja siellä syntyneestä isoisästäni Matti Pietarinpoika Tainasta..

ÄIJÄ

    Olisin kovin halunnut tutustua äijäni, kuten Inkerissä isoisä kutsutaan, mutta hän kuoli kahdeksan ja puoli vuotta ennen syntymääni. Kun pienenä poikana katselin isoisäni mummoni olohuoneen seinällä olevasta valokuvasta, mietin, minkälainen ihminen mahtoikaan äijäni olla? ... Oliko hänen sukunsa Suomesta kotoisin? Miten hän tuli sodanjaloista perheineen Suomeen? Minkälainen oli läheisteni muistoissa elävä tarunhohtoinen Inkerinmaa? Entä äijäni ja isäni synnynkylä Saklina?

    Muistoina äijästäni minulla on vanhojen valokuvien lisäksi hänen Inkerissä käyttämänsä hieno visakoivukahvainen puukkonsa.Pidellessäni puukkoa mietin, mitä äijä oli sillä veistellyt ja oliko hän taitava käsistään? Avoimia kysymyksiä oli paljon.

Näillä sanoilla aloittaa kirjailija Matti Taina kirjansa "Hyvästi Inkeri". Kirjan kertomus pohjautuu tosiasioihin ja kuljettaa lukijaa tarinan päähenkilön Matti Pietarinpoika Tainan ja hänen perheensä elämän teillä.

Kirjan kansikuva

Melkein kuusisataa sivua käsittävään kirjaan on kerätty materiaalia ei vain Tainan suvun perheen elämän vaiheista Suomessa ja Venäjällä, vaan kirjassa käydään läpi myös laajemmatkin poliittiset ja sotilaalliset tapahtumat, jotka vaikuttivat niin Tainan suvun kuin myös muitten inkeriläisten kovaan kohtaloon.

Luumäeltä Pietariin

Itse tarina alkaa Suomen suurruhtinaskunnan autonomian ajoilta Luumäeltä, joka kuului silloin Viipurin lääniin. Matti Pietarinpoika Tainan isoisä Malakias Taina lähti 19 vuotiaana vuonna 1838 sieltä töihin Venäjälle, koska niinä aikoina Luumäellä ja naapuripitäjissä oli palkkatöistä pula ja kova kilpailu. Kasvava Venäjän pääkaupunki ja Inkerinmaa houkuttelivat vailla työtä olevia suomalaisia etsimään omaan elämänsä parempia eväitä.

Muuttoa Inkeriin helpotti se, että valtaosa väestöstä puhui suomea vaikkakin murtaen ja oli uskoltaan luterilaisia. Joten Malakias Taina Suomen suurruhtinaskunnan matkapassi mukana suunnisti kohti Pietaria ja Inkerinmaata; etsimään työtä ja parempaa elantoa.

Kirjan mukaan ennen Malakias Tainan muuttoa Inkeriin olivat lähteneet jo monet sukulaiset perheineen ja myöhemmin muutto jatkui...

Runonkerääjät

Vuonna 1858 Inkeristä runoja keränneet Theodor Tallqvist ja Antti Törneroos mainitsevat yhteisessä matkakertomuksissaan:

    Melkein jokaisessa kylässä tapasimme miehiä Suomesta minkä renkinä minkä paimenena. Renkien palkka on siellä paikoittain 50 ja 60 ruplaa paitsi ruokaa ja vaatetta työtä tehdessä. Paimenet ja "konuhkatkin" (hevospaimenet – конюх) saavat muutamat kymmenruplat kesässä. Eikä ihme, että sinne köyhää väkeä Suomesta rientää, kuin hän siellä saa monta vertaa suuremmat palkat kuin kotimaassaan. Moni poika-nulikka, jonka kotimaassaan täytyisi elättäitä kerjuulla, saa siellä kesässä enemmän rahaa, kuin renki vuodessa monessa Suomen pitäjässä.

Malakias Taina Inkerissä

Kahdenkymmenen vuoden ajan Inkerinmaata kiertänyt ja työtä tehnyt Malakias Taina löysi Keski-Inkerin Ruussovan kylästä kotitalon ja vaimon Katriina Juhanin tytär Temosen. He saivat ainoan lapsensa (1859), poikavauvan, joka sai kasteessa nimekseen Pietari Malakiaksenpoika Taina, joka sitten aikuisena meni naimisiin Saara Luukkasen kanssa (sukuaan Rönölän Luukkasia, jotka ovat muuttaneet aikoinaan Savosta). Heille syntyi 5 lasta joista kolme kuoli pienenä ja vain kaksi heistä varttui aikuiseksi. Kolmantena syntynyt 23.11.1888 on kirjan päähenkilö talonpojan poika Matti Pietarinpoika Taina, kirjan kirjoittajan isoisä, eli Äijä, jonka jalanjälkeä seuraamaan mekin olemme pyrkimässä.

Poika sai nimensä äitinsä Saara Luukkasen isältä Matti Luukkaselta. Matti Pietarinpoika Taina sai myöhemmin lempinimekseen kuuluisan äijänsä mukaan "Malakian Matti", mistä hän oli hyvin mielissään.

Tästä pääsemme kirjailijan Äijän Matti Pietarinpoika Tainan tarinan alkuun.

Matti Pietarinpoika Taina

Matin isä Pietari vei usein poikansa mukaan Heinätorille Pietariin, jossa poika ihmetteli kaupungin isoja palatseja ja kirkkoja ja tutustui vilkkaan torielämään. Sieltä he ostivat suolasillejä ja savusilakoita ... ja kiltille Matille tikkukaramellin ... Kerran Matti pääsi isänsä mukaan tutustumaan Malakias Tainan synnyinmaan Suomen toiseksi suurimpaan kaupungin Viipuriin ja sen iloisiin karjalaisiin. Kotiin vietiin tuliaisina vesirinkeleitä ja savumuikkuja. Rakkaalle Saaralleen Pietari vei kauniin sinipunaisen silkkihuivi.

Kauppiaaana Petarissa

Samoin kuin hänen isoisänsä Luumäeltä, niin Matti Pietarinpoikakin lähti 20 vuotiaana (1908) Pietariin töihin, kun kotikylässä Saklinassa töitä ei ollut. Myöhemmin Pietari-isän kuoltua Matti muutti lopullisesti asumaan Pietariin vuokra-asuntoon. Matti oli jo Saklinassa oppinut hieman venäjää ja Pietarissa kieli kehittyi hyvin ja myös kirjoittaminen sujui, joten hän pärjäsi hyvin.

Tilapäistöiden jälkeen Matti ryhtyi käymään kauppaa laadukkailla tuorehedelmillä, inkeriläisillä vihanneksilla, perunoilla, juureksilla sekä kananmunilla. Ne hän hankki suoraan inkeriläistiloilta kuljettaen ne hevosrattailla kaupunkiin...

Sitten alkoi tapahtua ... ensimmäinen maailmansota toi inflaation, sitten Venäjän 1917 vallankumous teki Matin tuottoisasta hedelmä- ja vihanneskauppiaana toimimisesta lopun... Keisareiden kaupungin muuttuessa Petrogradiksi ja pian Leningradiksi päättyi myös Matin onnekas kultainen Pietarin aika.

TAKAISIN kotikylään Saklinaan

Työt loppuivat Pietarissa ja vuonna 1919. 30 vuotta täyttänyt Matti palaa takaisiin kotikylänsä Saklinaan. Löytää sieltä kortteerin ja työtä. Tutustuu Tuutarin laulujuhlilla Eeva Juhantytär Savolaiseen ja he menevät naimisiin. Eeva oli syntynyt Venäjän keisarikunnassa Keski-Inkerin Kolppanan pitäjän Salusin kylässä. Eeva oli iloinen, seuralainen ja auttavainen ja tuli toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Eevalla oli valloittava hymy ja tarttuva hersyvä nauru. Matti ja Eeva saivat neljä lasta. Juhanan, Väinön, Vihtorin ja Reinon. Esikoinen Juhana kuoli jo alle vuoden ikäisenä. Matti oli iloinen ja ylpeä potrista pojistaan.

Stalinin vainot koskettivat Inkerinmaata ja niin myös kirjan päähenkilöä Matti Tainaa. Tuohon aikaan oli hyvin vaarallista olla talonpoika, kristitty tai puhua suomea. Kansan oli pakko taipua uuteen kommunistiseen komentoon. Matin ja Eevan elämä muokkautui muiden inkeriläisten mukana uusille urille.

Matti Taina vangittuna

Venjoen seurakunnan neuvoston jäsenenä Matti Taina pidätettiin ja kuulusteltiin NKVD:n päämajassa (Neuvostoliiton sisäasiainkansankomissariaatti). Häntä syytettiin suomenkielisen uskonnollisen propagandan laittomasta levittämisestä ja vakoilusta Suomen hyväksi. Saadakseen tunnustuksen kuulustelijat uhkailivat Mattia "perheen pidättämisellä ja karkottamisella Siperiaan". Häntä osoiteltiin pistoolilla ohimoon ja laukaistiin tyhjällä aseella takaraivoon. Kun uhkailut eivät tuottaneet tulosta, Mattia hakattiin nyrkkein ja puukepein sekä pidettiin monta vuorokautta väkisin valveilla...

Kuukauden kestäneiden väkivaltaisten kuulusteluiden jälkeen Matti päästettiin yllättäen vapaaksi. Hän ei ollut allekirjoittanut sepitettyä tunnustusta. Lähes kaikki muut seurakuntaneuvoston jäsenet oli pian teloitettu tai karkotettu Siperiaan.

Venjoen seurakunnan lähes kolmesataavuotinen toiminta loppui ja uskonnollinen elämä painui maan alle.

Tästäkin eteenpäin kirja vie lukijaa päähenkilön Matti Pietarinpoika Tainan ja hänen perheensä mukana Neuvostoliiton tapahtumien läpi ja Toisen maailman sodan aikaan.

Saksalaiset Saklinassa.

Saksalaiset valtasivat Keski-Inkerin keskuksen Hatsinan kaupungin 11. syyskuuta 1941. Matti Tainan perhe ja muut sukulaiset muitten inkeriläisten kanssa joutuivat saksalaisten miehitetyn alueen piiriin. Onneksi Saklinan kylä, verrattuna monin muihin inkeriläisten kyliin, säilyi tuholta koska rintama liikkui kohti Leningradia tämän alueen sivuitse ja kylä jäi tiheäpuistoisen Suurmetsän muodostaman katveen suojaan. Mutta pian saksalaiset olivat myös Saklinassakin.

23 syyskuuta 1941 saksalaiset majoittivat kylään Saksan sotaväkeä. Hevoset sijoitettiin kyläläisten karjasuojiin ja autot mahdollisuuksien mukaan katosten alle. Sotilaat taloihin. Kyläläisille kokouksessa oli ilmoitettu, että

    "... kolhoosin maat ja omaisuus on nyt kyläläisten hallittavissa ja käytettävissä ... Sotavankien korjaamat elintarpeet kuuluvat luonnollisesti Saksan armeijalle. Muun sadon ja omilla tonteillanne olevan sadon saatte pitää itsellänne. Kaikki tiloillanne olevat rakennukset, tavarat, eläimet ja viljelmät ovat yksityisomaisuuttanne, joihin sotilailla ei ole lupa koskea ... Pidämme partisaaneja rikollisina ja rankaisemme ankarasti kaikkia, jotka avustavat tällaista aseellista rosvotoimintaa. Kiinni otetut terroristit hirtetään."

Kaikki kylän asukkaat rekisteröitiin ja heille jaettiin Saksan sotilashallinnon keltaiset henkilöllisyysasiapaperit. Myös Neuvostoliiton passeihin lyötiin Saksan sotilaallishallinnon kotka-hakaristi-leima.

Töitä saksalaisilta

Kirjan mukaan saksalaiset olivat käytökseltään pääosin ystävällisiä ja jopa auttavaisia, vaikka ensimmäiset saksalaiset taistelujoukot olivatkin melko tylyjä kylän asukkaita kohtaan. Kirjan mukaan saksalaisten huomattua tulleensa suomalaisten asuttamaan kylään oli heidän käytöksensä pääosin ystävällinen ja jopa auttavaista olivathan he pohjoisella rintamalla suomalaisten aseveljiä. Vaikkakin Saklinassa sattui kerran kanojen ryöstäminen ja myös lehmien anastaminen kyläläisiltä.

Useat kyläläiset olivat saanet töitä saksalaisilta tienrakennusta, metsätöitä, rakennus- ja korjaushommia pienellä ruokapalkalla. Naiset pesivät pyykkejä ja silittivät vaatteita.

Muutto Suomeen

Saksalaiset jo loppuvuonna 41 ryhtyivät laatimaan suunnitelmia inkeriläisten siirtämisestä Suomeen oman heimonsa piiriin. Tätä he perustelivat sillä, että piirityslinjojen vaiheille jääneillä inkeriläisillä oli elintarvikkeita korkeintaan kahdeksi kuukaudeksi. Lisäksi saksalaiset ehdottivat inkeriläisten asuttamista sodan vuoksi tyhjentyneeseen Itä-Karjalaan. Saksalaiset lupasivat kaikin käytettävissä olevin keinoin auttaa inkeriläisiä kuljettamisessa ja sairaanhoidossa sekä ruokahuollossa.

Suomen hallitus teki 1. päivänä joulukuuta 1942 periaatepäätöksen Siirtää kaikki inkeriläiset Suomeen. Risto Ryti mainitsi puheessaan inkeriläisiset.

    On sama kansa kuin mekin ... Me emme voi välinpitämättömänä seurata tätä inkeriläisten murhenäytelmää...

Hyvästi Inkeri

Lähdön aika. Talon takana kasvimaa odotti sadon korjaajia, savusauna uusia saunojia ja Juhalsimon talo uusia asukkaita – varmastikin venäläisiä. Nyt on enää hyvästien aika. Hermann Ostvald ja Erik Hofferecht tulivat saattamaan Tainoja matkalle. Miehet olivat kahden vuoden aikana tulleet perheelle rakkaiksi ystäviksi, lähes perheen jäseniksi. Varsinkin pojat olivat kovasti kiintyneet mukaviin miehiin. Kättelyiden ja halausten ja onnentoivotusten jälkeen Herman ja Erik auttoivat tavaroiden lastaamisessa Saksan armeijan kuorma-autoon. Miehillä olivat tunteet pinnassa ja kyynelet silmissä Tapaisivatko he enää koskaan toisiaan?.. Kuljettajan vieressä Matti katsoi kotitaloaan viimeisen kerran, se otti miestä sydämestä. Sinne jäivät Matin nuoruus ja synnyinkylä. Kovia kokenut mies ei voinut pidättää kyyneleitään. Tavaroiden päällä muut itkivät hiljaa... Saksalaiset huusivat Tainoille: "Gute Reise! Gehabt euch wohl". "Turvallista matkaa! Jääkää hyvästi"

Tähän päättyi Luumäeltä kotoisin olleen Malakias Heikinpoika Tainan sukuhaaran vuonna 1838 alkanut ja 105 vuotta kestänyt elämä Inkerinmaalla, Venäjällä ja Neuvostoliitossa.

Kirjaan on kerätty "kaikki mahdollinen"

Kirjassa kerrotaan vielä Matti Tainan perheen ja sukulaisten ja muitten inkeriläisten Suomeen siirtymisestä Viron kautta ja Suomen lahden yli höyrylaivalla Hankoon ja tänne kotoutumisesta sekä punaisen Valpon, kommunistien ja Neuvostoliiton inkeriläisiin Suomessa kohdistuneista uhkailuista ja ajojahdeista ja paoista Ruotsiin.

Tämä kaikki mahtuu kirjaan ja ymmärrän kirjailijaa, koska käytännössä ne tapahtumat vaikuttivat niin Tainan perheen elämään kuin myös muihin inkeriläisiin, jotka joutuivat tämän myllerryksen keskelle. Mutta lukiessaan kirjaa on vaikeata pysyä Tainan perhetapahtumien perässä, koska joskus kirjailija poikkea liian kauaksi sukutarinasta sotilaallisin ja poliittisin tapahtumin ympäristössä ja kauemmassakin.

Mielestäni kirjoittajan tavoite tutustua omaan isoisäänsä, äijään; tämän Matti Pietarinpoika Tainan elämään onnistui hyvin. Kirjailija kuvailee omaa isoisää Matti Pietarinpoka Tainaa:

    Luonteeltaan Matti oli sopuisa, seurallinen ja puhelias inkeriläismies. Hän lauloi mielellään ja oli myös mainio tarinan- ja kaskunkertoja. Miehellä oli paljon ystäviä ja tuttuja. Matti oli myös taitava käsistään isältään oppimilla kirvesmies- ja käsityötaidoilla sujuivat niin talon rakentaminen kuin myös tarkkuutta vaativat puu- ja nahkatyöt. Mies oli lisäksi kuuluisa kansanparantaja, jotka taidot hän oli oppinut Saara-äidiltään. Matilla oli kerrotun mukaan parantajan "ihmekädet". Mies laittoi käsituntumalla jäseniä paikoilleen, niksautteli niveliä, hieroi ja paineli paikat kuntoon ja osasi myös sitoa haavat...

Yksityiskohtainen kuvaus

Kirjailija tuo myös aika huolellisesti koko suvun ja jokaisen perheenjäsenen tarinat esille. Onneksi hänellä on kirjan teossa paljon käytettävissä materiaalia, joten mielestäni tämä on erittäin hyvä sukututkimus, joka perustuu tositapahtumiin ja on dokumentoitu. Tärkeintä olivat tietenkin suvun jäseniltä säilyneet muistelmakirjoitukset, päiväkirjat, kirjeet, valokuvat sekä haastattelut ja nauhoitukset. Lähteenä niin Suomen kuin Inkerinmaan historiaan ja muihin tapahtumiin on käytetty isomäärä muitten tutkijoitten kirjoja.

Itse tykkäsin eniten siitä miten kirjailija tuo esille minullekin rakkaan Inkerin maan, sen kansan kielen, kulttuurin, tavat ja kylän asukkaiden yhteenkuuluvuuden tunteen. Kun seurasin Taina perheen tarinaa ja syvennyin lukemiseen, niin alkoi tuntua, että kuljen mukana tuttuja paikkoja ja luontoa, kävelen tuttuja polkuja ja kaupunkien katuja, joita on todellakin paljon kirjassa mainittu. Minulle tuttuja; ihan oikeasti.

Oma Äijäni

Usein mieleeni tuli oma Äijäni yhdeksänlapsisen perheen isä, Simo Heistonen Oinaalan kylästä (Pohjois-Inkeri), joka joutui lähtemään sodan jaloista pommituksen alta ja jättämään kaiken, niin talon kuin eläimet ja irtaimiston eikä koskaan enää palannut samaan taloon ja kylään. Kaikki oli tuhottu. Äijäni piti sukua koossa niin evakkomatkalla Uralille ja sieltä takaisiin ja sitten vuosien vaelluksilla paikasta toiseen, kun omalle synnynseudulle oli kielletty...

Historiasta kiinnostuneille

Suosittelen lämpimästi kirjaa niille, jotka ovat kiinnostuneet inkeriläisten historiasta ja muutenkin historiallisista ja poliittisista tapahtumista niin Suomessa kuin Venäjällä / Neuvostoliitossa niiltä ajoilta jolloin kirja on tehty.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Kiinnostava blogi ihmisten kohtaloista, Viola. Kiitos siitä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Aihe Inkeristä ja inkeriläisistä on minulle aina kiinnostava!
Usein jotain uutta ja mielenkiintoista löytyy. Inkerinmaan historiaan itse pääsin tutustumaan vasta täällä Suomessa.

Kirjasta lainattu: [Vanhastaan on Inkerissä myös lausuttu:

"'Myö suomalaiset uomme ja suomalaisiks jiämme. Myö omat tavat piämme ja suomalaisen piänme.”]

Eli "vanhastaan" me ollaan Inkerin suomalaisia! Neuvostoliitossa olin itsekin suomalainen-ФИНКА, niin passissa kuin puhekielessäkin.Toisin sanoen niin valtion kuin yhteiskunnankin edessä!

Kiitos, Ilmari, kun tulit lukemaan ja kommentoit.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Olipa ihana lukea ja miehän se puhun taas omiani, siis ensiksiki se Anu Kaipaisen Poimisin heliät hiekat, Larin paraskesta tullee miehleen, se kirja sai minut aivan polvilheen ja katon vieläki, että Sibelius-Halosia hehkutethaan kansallisromanttisesti, mutta Larin Paraske ohitethaan. Ja sitte se, etten tiä mummoni ja siis äitin historiasta mithään, niin olipa kiva lukea sinun ploki.

Mie en ossaa oikeasti historiaa, en muista aikoja enkä ihmisiä, mutta rakastan kuunnella ja lukea tämmösiä.

Hauskaa laskiaista ja kyllä meän ihmisten tarinat on ihmeellisiä ja met niin luulema muka tietävämme ja kovin lähellä on pakolaisuuet meilä monilla muka kantasuomalaisilla. Nooh hei hei!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos ihmiskohtalot kiinnostavat. Ei helpolla päässeet ihmiset. Lähellä on pakolaisuus minuakin. Isäni isä jäi hautaan Käkisalmeen. Isäni äiti joutui muuttamaan Pohjois-Karjalaan, josta Tohmajärveltä oli kotoisinkin. Isäni menetti hyvän työpaikkansa Käkisalmesta, vaimo haudattiin sinne. Veljeni muutti sukulaisiin, sillä isä, sittemmin minunkin isäni, osallistui sotaan, puolusti Suomea.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Irja Laamanen kirjoitti: [ Ei helpolla päässeet ihmiset],
- Niin, valitettavasti, se näkyy olevan sinunkin sukusi kohdalla ja ainesta riittäisi kirjaksi asti!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Hei, Hilkka! Kiva kun puhut "taas omiasi"! :))
Anu Kaipaisen romaani "Poimisin heliät hiekat" ei ole tullutkaan "vastaan missään". Ehdottomasti olisin lukenut. Heili-kirjastosta löytyikin! Huomenna haen.
Larin Paraske on niiltä seuduilta josta minunkin sukujuuret, eli Inkerin Lempaalassa. Minä synnyin vain hieman yli sataa vuotta myöhemmin Larin Paraskea! Ehkä juoksentelin paljain jaloin samoja kukkaniitty polkuja kuin kuuluisa runonlaulaja inkerikko Larin Paraske.
Minun kohtaloni oli lähteä niiltä kulmilta pakolaisena kohti Uralia...

Jos nyt pakolaisista, niin eivät kaikki inkeriläiset saksalaisten miehitetyllä alueella onnistuneet niin kuin kirjassa "Hyvästi Inkeri" saklinalaiset. Monet kylät olivat tuhottu ja kyläläiset joutuivat pakolaisina kerjäilemään.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Voi lue sieki se kirja, minusta son aivan jotenki ihmeellinen kirja! Ois kiva kuulla, mitä sie tykkäät ja sehän on toelaki romaanimuotonen, niin ja olet sieltä pois mistä seki Paraseke pienoinen. Hyvvää yötä rakas Viola, olikkossie suomrn kansalainen, tuli miehleen. Oon kyselly rnnenki, sori! t. tämä pönttöpää pieni!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #9

Kirja sattuikin olemaan lähikirjastossa, joten haen sen huomenna.

Olen suomalainen ja Suomen kansalainen.

https://www.youtube.com/watch?v=RuEMXFYJEdU

Hyvvää yötä, sinullekin Hilkkapien! :))

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #11

Hieno homma, sullon sillain selvät sävelet ellää täälä, olet suomalainen! Ja kiva tuoki, että kirja saatavilla!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #13

Kiitos, Hilkka!
Mukavaa päivänjatkoa "Ystävän laulu":n parissa, jossa sanat käännetty lähemmäksi venäjänkielistä tekstiä.
https://www.youtube.com/watch?v=I3rHHaf0Uzg

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #14

Kiitos ja mie jaoin tuonki pitkin somea ja mukavaa iltaa Viola ja kaikki!

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Jatkosodan tiimellyksessä meilläkin Lounais-Suomessa (Metsämaa) oli inkeriläisperhe evakossa. Kovasti oli pidettyä väkeä. Äijä tosin oli jo äksy dementikko, minkä vuoksi lapset häntä pelkäsivät, koska hän saattoi huitaista heitä kepillään. Kyllä siinä kuuleman mukaan itkua väännettiin puolin ja toisin, kun heille lähtökäsky takaisin Neuvostoliittoon tuli. Emme heistä kuulleet jälkeenpäin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Nämä palautettujen tarinatkin olisivat kiinnostavaa luettavaa. Miksi ihmeessä Suomi oli niin kuuliainen ja palautti ihmisiä takaisin. Mitä näille onnettomille sitten tapahtui?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Hei, Irja!
Olen muutaman blogin kirjoittanut aiheesta,jos kiinnostaa.

"Viimeisellä junalla Inkeriin":
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/184882-viim...

"Perustuiko inkeriläisten palautus Neuvostoliittoon petokselle?":
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/36985-perus....
Kiitos kommenteista ja hyvää yötä!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Jaakko Korpi-Anttila kirjoitti: [Kyllä siinä kuuleman mukaan itkua väännettiin puolin ja toisin, kun heille lähtökäsky takaisin Neuvostoliittoon tuli.],

-monet ymmärsivät sen millainen kohtalo tulee siellä vastan, toiset taas halusivat takaisiin kotiin. .
"Hyvästi Inkeri" kirjan päähenkilö Matti Pietarinpoika Taina ei ollut unohtanut NKVD:n väkivaltaiset kuulustelut tappouhkauksineen ja yritti varoittaa lähtijöitä.

Lainaus sivulta 413 :
"Kot-ikävän mie kestän, eikä tuos ennää paljon kestämistä olekkaa. Mut minun kansalline politiikkain on sellane, jot kuka meist inkeriläisist kerra on jalansijan saant Suomes, niin tietää löytänensä oikijan isänmaan. Täält myö on kerran Inkerii jouvuttu sillo Ruotsin vallan aikan 250 vuotta takaperin. Ei tää nyt ole muutako vanhaa synnyinmaaha pallaamista..."

Mutta monen koti-ikävä vei voiton järjestä!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Irja Laamanen, ihmettelet että miksi Suomi palautti inkeriläiset. Se oli pakko, muuten olisi voinut seurata koko maan miehitys. Edelleenkin me pelkäämme Venäjää, se uhkailee vähän väliä, sotaharjoituksia rajoillamme, ilmatilaloukkauksia, lapsiasiamiehiä jne. FSB lähettää pakolaisia Suomen taivuttamiseksi. Heitä voi tulla lähivuosina kymmeniä tuhansia. Miten sitten suu pannan? Me olemme jatkuvasti Venäjän painostuksen alla, emme voi sille mitään. Nato voisi olla ratkaisu, mutta sitä ennen Venäjä voisi käyttää Suomessa jo olevia joukkojaan tihutöihin. Uhkia on paljon, me olemme häviöllä koko ajan.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset